MTV: Perheenäiti varoittaa ”myrkkysyöteistä” Hyvinkäällä – perheen koira kuoli kesken iltalenkin
MTV:n mukaan äiti kirjoitti julkaisun Facebookiin, jolla hän tapahtuneesta kertomalla varoittaa koiranomistajia ja pienten lasten vanhempia.
Hyvinkääläisen perheen 4-vuotias koira kuoli yllättäen kesken iltalenkin sunnuntaina, kun se oli maistanut ilmeisesti myrkkyjä, jota oli laitettu yleiselle kävelyreitille, kertoo MTV. Perheenäiti on kirjoittanut tapahtuneesta paikallisessa Facebook-ryhmässä ja näin varoittaa muita koiranomistaja sekä pienten lasten vanhempia ”myrkkysyöteistä”. Äiti on kertonut, että syöttejä on Hyvinkäällä Mustamännistö-Ahdenkallio alueella. MTV kertoo, että iltalenkin aikana venäjäntoy-rotuinen koira oli pysähtynyt haistelemaan maassa olleita ”leivonnaisia”, jotka näyttivät pannukakuilta, ja ilmeisesti ehti maistaa niitä. Noin 20 minuuttia myöhemmin terve ja pienikokoinen koira oli yhtäkkiä kaatunut kotimatkalla eikä se saanut enää henkeä. MTV:n mukaan koira kuoli lenkkipolulle. Facebook-kirjoituksessa perheenäiti osoittaa sanansa henkilölle, joka ei hänen mielestään hallitse tunteitaan ja toimii vihan vallassa. ”Niin suuren vihan, että suunnitelmallisesti teet tappavat eväät joita viljelet kävelyreiteille”, äiti kirjoittaa MTV:n mukaan. ”Vihasi sai aikaan suunnattoman suuren surun. Pieni maistiainen riitti… Kesken iloisen iltalenkin, veit elämän meidän niin rakkaalta koiraltamme”, perheenäiti sanoo kirjoituksessaan. MTV:n mukaan äiti toivoo, että ”pannukakkuja” levittänyt henkilö ymmärtäisi tekonsa seuraukset, koska myös pienet lapset voivat koskea niihin. ”Pitäkää rakkaistanne, niin ihmisistä kuin lemmikeistänne, edelleen hyvää huolta ja muistakaa noudattaa ääretöntä tarkkaavaisuutta ulkoillessanne”, äiti kirjoittaa. MTV:n mukaan perhe on kertonut, että tapahtuneesta on tehty rikosilmoitus poliisille. Lähde: MTVLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää