Miten vuosi 2020 näkyy suomalaisten ruokaostoskoreissa? Tässä 10 ruokatrendiä
Ruokatrendien joukkoon nousevat niin ruoan alkuperän entistä suurempi arvostaminen kuin ilmastotietoisuus.
K-ryhmä on listannut ruokatrendejä, joita uusi vuosi 2020 tuo mukanaan. Trendikatsauksen mukaan gluteenittomuus ja maidottomuus saavat rinnalleen entistä kohdennetumpia täsmäruokavalioita.
Vuoden 2020 ostoskorissa näkyy voimakkaasti tiedostava kuluttaminen. K-ryhmän tiedotteen mukaan tiedostava kuluttaminen nousi jo vuoden 2018 syksynä K:n Ruokailmiöt 2019 -tutkimuksessa suurimmaksi suomalaisten ruokaostoksiin vaikuttavaksi ilmiöksi.
”Tämän ilmiön suosiolle ei näy loppua: odotamme tiedostavan kuluttamisen olevan merkittävin tekijä ostopäätöksissä myös vuonna 2020”, sanoo K-ryhmän päivittäistavaratoimialan asiakasnäkemysjohtaja Heidi Jungar.
”Ruokakaupassa se näkyy enenevissä määrin lähiruoan ja eettisen ruoan suosimisena sekä ympäristöystävällisinä valintoina. Lisäksi uskomme ilmastotietoisuuden alkavan konkretisoitua vuonna 2020 teoiksi”, hän arvioi.
”Kuluttajat haluavat lisää tietoa ruokaostosten ilmastovaikutuksista ja tekevät valintoja ilmasto mielessä. Esimerkiksi silakka on edullinen ja ilmastoystävällinen vaihtoehto, jonka suosion odotamme vuonna 2020 kasvavan”, Jungar lisää.
Täsmähyvinvointi kasvaa voimakkaasti
Ilmastotietoisuuden ohella yhdeksi vuoden 2020 ruokatrendiksi K-ryhmä nostaa uudet kasvisruokavaihtoehdot, jotka syntyvät kasvisruokaboomin jatkumisen myötä. Kiinnostavimmat tuoteuutuudet tullaan näkemään vegaanisissa valmisruoissa.
Hyvinvointi on K-ryhmän asiantuntijoiden mukaan jo suomalaisten arkipäivää. Sen sijaan osana tätä ilmiötä täsmähyvinvointi kasvaa voimakkaasti.
”Gluteenittomuus, maidottomuus, sokerin vähentäminen tuotteissa ja herkuttelu ilman valkoista sokeria ovat vasta alkua räätälöityjen ruokavalioiden trendille”, Jungar kertoo tiedotteessa.
”Trendi näkyy omassa ostoskorissa erilaisina täsmävalintoina, joita tehdään oman hyvinvoinnin ehdoilla. Toisaalta yksinkertaisimmillaan se voi tarkoittaa ruoassa pääraaka-aineen vaihtamista useammin kasviksiin tai kalaan”, hän toteaa.
Näin vuosi 2020 näkyy suomalaisten ruokaostoskorissa:
- Arvostus alkuperää kohtaan lisääntyy
- Ilmastotietoisuus näkyy tekoina
- Helpommin lajiteltavia ja vähemmän muovia sisältäviä pakkauksia
- Uusia kasvisruokavaihtoehtoja
- Terveellisyys ja hyvinvointi yhdistyvät tiiviimmin nopeaan ja helppoon ruokailuun
- Entistä pidemmälle räätälöidyt ruokavaliot
- Rohkeutta makuihin: etniset tuotteet lisääntyvät ostoskoreissa
- Lajikehifistely nousee: perinteisistä kasviksista valitaan jalostettuja erikoislajikkeita
- Luomu arkipäiväistyy
- Uudenlaiset hittituotteet suunnitellaan yhä useammin asiakkaiden kanssa
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa
- 25 small talk -aihetta, jotka pelastavat kiusallisen hiljaisuuden – toimii töissä, treffeillä ja asioidessa
- Nämä 5 merkkiä paljastavat, että ystäväsi on todennäköisesti sinulle salaa kateellinen
- Neljän kysymyksen testi, joka paljastaa, keneen oikeasti kannattaa luottaa
- Tässä ovat ne 7 jäänmurtajaa, joita yksikään nainen ei deittisovelluksissa halua kuulla
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu