Mies teeskenteli kuolenvasa nähdäkseen miten kissansa reagoi, kissa vähät välitti – katso hassu video
Omistaja testasi, miten kissa reagoisi, jos hän kuolisi, mutta reaktio ei tainnut vastata odotuksia.
Kissojen ajatellaan suhtautuvan omistajiinsa välinpitämättömästi, vaikka tutkimuksellakin on todettu, että kissat pitävät ihmisistä jopa enemmän kuin ruoasta. Sparta-kissa taitaa olla kuitenkin enemmän välinpitämätöntä sorttia. Spartan omistava Cory Williams on julkaissut viraalivideon, jolla hän teeskentelee kuolevansa nähdäkseen miten Sparta siihen reagoi. Videolla Williams pitelee ensin rintaansa ja lysähtää sitten lattialle makaamaan ja odottamaan, että Sparta tulee tarkistamaan tilanteen. Kun kissa saapuu paikalle, se käy puskemassa omistajansa kättä, maukuu pari kertaa – ja lopulta köllähtää itsekin lattialle. ”Oikeastiko, tyyppi”, Williams kysyy kissaltaan huvittuneena. Sparta on tähdittänyt aiemminkin viraalivideota: Williams julkaisi kissastaan yli kymmenen vuotta sitten The Mean Kitty Song -videon, jota on vuosien saatossa katsottu yli 88 miljoonaa kertaa. Voit katsoa tämän videon täällä. Lisää videoita Spartasta ja Williamsin muista lemmikeistä voit katsoa The Mean Kitty -nimiseltä YouTube-kanavalta.LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Nainen avasi rehellisesti erokokemuksensa – nämä 11 asiaa hän olisi halunnut kuulla eron jälkeen
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tarkkailen ihmisten käsiä, kun he kävelevät – tämän tekevät vain tietyntyyppiset ihmiset
- Hyväsydäminen ihminen ei aina tunnista itseään sellaiseksi, mutta nämä 16 merkkiä todistavat toisin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Eronnut mies puhuu suoraan: ”nämä virheet tuhosivat avioliittoni, enkä halua kenenkään toistavan niitä”
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa
- Hyväsydäminen ihminen ei aina tunnista itseään sellaiseksi, mutta nämä 16 merkkiä todistavat toisin