Lisää askelia päivääsi – käveleminen kuluttaa luultua enemmän kaloreita

Laskelmien mukaan kävelemällä voikin kuluttaa luultua enemmän kaloreita.
Nykyiset standardilaskelmat saattavat näyttää väärän määrän kävelyn kuluttamista kaloreista, kertoo tutkimus, jonka mukaan kävelemällä saatatkin kuluttaa luultua enemmän kaloreita.
Teksasilaisen Southern Methodist University –yliopiston tutkijat perehtyivät lähemmin yleisimpiin yhtälöihin, joita on käytetty viimeisten 40 vuoden ajan. Women’s Healthin mukaan tutkijat löysivät kaksi pulmaa:
Ensinnäkin yhtälöt perustuivat otoskokoihin, jotka olivat aivan liian pieniä ja niissä oli mukana vain miehiä. Toiseksi, datassa ei otettu huomioon, että erikokoiset ihmiset kuluttavat energiaa eri tahtiin.
Women’s Healthin mukaan tutkijat laittoivat nämä kaksi yhtälöä testiin, jolloin heille selvisi, että heidän kaloriarvionsa olivat liian alhaiset 97 prosentissa tapauksia.
Tutkijoilla oli kuitenkin myös ratkaisu: he kehittivät uuden yhtälön, joka on 2-3 kertaa tarkempi arvioimaan kaloreiden kulutusta aikuisilla. Se pohjautuu suurempaan otoskokoon ja ottaa huomioon erilaiset pituudet ja painot sekä kävelynopeuden.
Tämän yhtälön avulla saatiin uusi arvio siitä, kuinka paljon kävely voi kuluttaa kaloreita.
”Keskiverto pituisen, noin 60 kiloa painavan naisen energian kokonaiskulutus yhden mailin (1,6 kilometrin) matkalla 4,6 km/h nopeudella olisi 81 kilokaloria”, tutkimusta tehnyt Peter Weyand kommentoi.
Women’s Healthin mukaan vanhalla yhtälöllä vastaavien tietojen mukainen kalorien kulutus olisi ollut vain 68.
”Nopeammalla kävelyvauhdilla, esimerkiksi noin 6,5 km/h:n nopeudella, yhden mailin aikana kulutettujan kilokalorien määrä nousisi 95”, Weyand sanoi.
Vielä ei ole tiedossa, jos ja kun tämä uusi yhtälö laitetaan täytäntöön laajemmasti (tai otetaan osaksi aktiivisuusrannekkeita ja vastaavia laitteita). Sitä odotellessa kannattaa lisätä lisää askelia päivääsi esimerkiksi pysäköimällä auto hieman kauemmas työpaikasta tai kaupan ovista.
”Yleistä terveyttä ajatellen käveleminen on todella hyödyllistä kuntoilua, koska sitä voi tehdä lähes kuka tahansa ja se tarjoaa kriittisimmät kardiovaskulaariset ja liikutanelimöstön hyödyt, joita kuntoilusta voi saada”, Weyand kertoi.
Tutkimus julkaistiin Journal of Applied Physiology -journalissa ja voit lukea siitä lisää täältä.
Lähde: Women’s Health
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Nämä muutokset tapahtuvat kehossasi, kun kävelet 15 minuuttia päivässä
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä