Kolme neljästä naisesta kokee häirintää ja ahdistelua kuntosalilla, paljastaa tutkimus
Yksi viidestä naisesta on jopa irtosanonut kuntosalijäsenyytensä häirinnän takia.
Jos olet koskaan kokenut olosi epämukavaksi kuntosalilla ei-toivottujen lähestymisten, flirttailun tai koskettelun takia, et ole ainoa. FitRatedin tutkimuksen mukaan kolme neljästä naisesta (71%) kokee säännöllisesti häirintää ja ahdistelua kuntosalilla, uutisoi Metro.
Suurin osa tutkimukseen osallistuneista naisista (82%) kertoi muuttaneensa salirutiinejaan, koska heitä seurattiin ympäriinsä ja puolet (54%) sanoi välttelevänsä kuntosalin tiettyjä alueita häirinnän takia. Häirintä ja ahdistelu ovat johtaneet jopa siihen, että yksi viidestä naisesta on peruuttanut kuntosalijäsenyytensä.
Metron mukaan tutkimuksessa ilmeni myös, että 90 prosenttia naisista sanoi, etteivät he arvosta sitä, että heitä tuijotetaan kuntoilun aikana. Lähes yhtä moni sanoi, ettei nauti siitä, jos heille flirttaillaan salilla ja lähes 80 prosenttia kertoi, ettei nauti siitä, että heille jutellaan treenin aikana.
Epämukavan tilanteen kohdatessaan 88 prosenttia naisista sivuutti itseensä kohdistuneen huomion ja lähes 83 prosenttia käytti korvakuulokkeita. Yli kaksi kolmesta naisesta myös muutti omaa ilmettään luotaantyöntävämmäksi tai pukeutui vaatteisiin, jotka peittivät tai piilottivat heidän vartalonsa muodon.
Häirintää ja ahdistelua kokeneista naisista alle neljännes kertoi siitä kuntosalin henkilökunnalle ja noin puolet valitsi poistua tilanteesta. 39 prosenttia ei tehnyt mitään kokemuksensa suhteen.
Metro huomauttaa, että tulokset ovat ikäviä siltäkin kantilta, että 40 prosenttia yli 16-vuotiaista tytöistä ja naisista ei liiku tarpeeksi. Onkin hyvä muistaa, että vaikka aikeet olisivat kunnialliset ja haluaisit pyytää salilla treenaavaa naista treffeille, ei sali ole kuitenkaan oikea paikka sitä varten.
Oletko sinä kokenut häirintää ja ahdistelua kuntosalilla? Kerro kokemuksistasi kommenteissa!
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Tunnetko hotellien kirjoittamattomat säännöt vai oletko tietämättäsi töykeä asiakas?
- Jos kävit koulua 80- tai 90-luvulla, nämä muistot vievät hetkessä takaisin
- 10 asiaa, joilla saat sekä kaupan työntekijät että muut asiakkaat kiroamaan mielessään
- Ihailetko isoja rintoja? Isorintaisten naisten kokemukset saavat sinut takuulla toisiin ajatuksiin
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen