Koirat koettavat viestiä erilaisin elein ihmisille – tutkijat löysivät ”vahvoja todisteita” siitä, mitä koirat koettavat kertoa eleillään

Monet koirien eleistä ovat tapa pyytää ihmiseltä ruokaa, tutkimuksessa selvisi.
Salfordin yliopiston tutkimus on löytänyt ”vahvoja todisteita” siitä, että koirat käyttävät eleitä kommunikoidakseen ihmisten kanssa, kertoo The Independent. Tutkijat yrittivät selvittää, mitä koirat koettavat sanoa – jos mitään – kun ne tekevät tiettyjä eleitä ja tulivat siihen tulokseen, että koirat käyttävät 19 eri elettä, joiden avulla ne pyrkivät kommunikoimaan ihmisten kanssa.
37 koiranomistajaa pyydettiin kuvaamaan koiransa päivittäisiä liikkeitä videolle ja tutkijat sitten analysoivat kuvattua materiaalia. The Independentin mukaan ei liene yllätys, että tutkijoille paljastui suuren osan koirien eleistä olevan tapa pyytää ruokaa.
”Tämä tutkimus tarjoaa vahvat todisteet, että lemmikkikoirat käyttävät viite-eleitä päivittäisen ihmisten kanssa kommunikoinnin yhteydessä”, tutkijat totesivat.
”Eleet tehtiin viittaavalla tavalla, kiinnittäen omistajan huomion asiaan, joka oli koirasta kiinnostava. Lisäksi tuloksemme osoittavat, että ihmiset reagoivat näihin eleisiin tavoilla, jotka tyydyttivät koiria”, tutkijat kertoivat.
Alle on listattu yleisimmät koirien pyynnöt ja eleet, joita ne todennäköisimmin käyttävät:
”Rapsuta minua”
– Kieriminen
– Kuonon tai kasvojen painaminen johonkin esineeseen tai ihmiseen
– Esineen tai ihmisen nuoleminen kerran tai toistuvasti
– Toisen etutassun nostaminen ja pitäminen esineen tai ihmisen päällä
– Suun avaaminen ja sen laittaminen ihmisen käden päälle, samalla toistuvasti ja hellästi purren kättä
– Koko kehon liikuttelu maassa lyhyin liikkein, tehtynä kierähtäneenä
– Toisen takajalan nostaminen samalla, kun makoilee toisella kyljellään
– Pään hierominen vasten esinettä tai ihmistä, johon se nojaa
”Anna ruokaa/juotavaa”
– Pään liikuttaminen eteen ja ylös ohjatakseen ihmisen raajaa tiettyyn kohtaan kehoa
– Yhden tassun pitäminen ilmassa samalla, kun istuu
– Pään kääntäminen sivulta toiselle yleensä ihmisen ja kiinnostavan kohteen välillä
– Takajaloilla seisominen
– Lelun heittäminen eteenpäin suulla
”Avaa ovi”
– Kummankin tassun nostaminen ylös maasta ja niiden pitäminen esineen tai ihmisen päällä
– Ylösalas hyppiminen maassa, ihmisen tai esineen päältä, yleensä pysyen yhdessä paikassa
”Tuo leluni/luuni”
– Toisen etutassun nostaminen hetkeksi koskettaakseen esinettä tai ihmistä
– Pää edellä syöksyminen esineen tai ihmisen alle
– Yhen tai kahden tassun laittaminen toisen esineen alle saadakseen kiinnostavan esineen
– Koko kehon siirtäminen esineen tai ihmisen raajan alle
Voit tutustua tutkimukseen lisää täällä.
Lähde: The Independent
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?