Koiran kanssa pyörälenkille tai juoksemaan? Näin aloitat uuden harrastuksen koirasi kanssa
Koirasta saa hyvän kaverin juoksu- tai pyörälenkille, mutta se vaatii tiettyjä alkuvalmisteluja.
Lauantaina 24. huhtikuuta vietetään valtakunnallista Koiranpäivää, jonka teema on tänä vuonna lemmikin aktivointi ja koiran kanssa harrastaminen (lue lisää päivästä täällä). Yksi tapa harrastaa koiran kanssa on juoksu- ja pyörälenkit.
Agria Eläinvakuutuksen mukaan kaikki raskas liikunta, kuten polkupyöräily ja juokseminen, sopivat kuitenkin vain aikuiselle ja terveelle koiralle. Koiran tulisi olla täysikasvuinen ennen liikuntaharrastuksen aloittamista, eli koiran koosta ja rodusta riippuen noin 12-18 kuukauden ikäinen.
Juoksu- tai pyörälenkit eivät ole suositeltavia myös sairaan tai vanhan koiran kanssa tai jos koiralla on hengitysvaikeuksia.
”Jos omalla koirarodulla lonkka- tai nivelviat ovat yleisiä, kannattaa ennen uuden liikuntaharrastuksen aloittamista kysyä neuvoa eläinlääkäriltä tai kasvattajalta”, Agria Eläinvakuutus neuvoo tiedoteessa.
Hanki sopivat varusteet
Juoksu- tai pyörälenkkejä varten tarvitaan tietysti varusteet. Koiralle tärkeimmät varusteet ovat mukavat ja hyvin istuvat valjaat ja tukeva hihna.
Lemmikkitarvikeliikkeissä myydään myös erityisesti juoksuun tai pyöräilyyn sopivia joustavia hihnoja, jotka voi kiinnittää omistajan vyötärölle. Agria Eläinvakuutuksen mukaan silloin omistajan kädet ovat vapaat ja koko paino on vastuksena, jos koira yhtäkkiä innostuu lähtemään väärään suuntaan tai päättää tehdä äkkipysähdyksen.
Lenkkiä varten kannattaa pakata pyörän koriin tai reppuun vettä sekä koiralle että omistajalle. Tämä on entistä tärkeämpää, jos lähtee pitkille lenkeille tai on kuuma päivä.
Pimeään aikaan tulee muistaa heijastimet sekä omistajalle että koiralle. Koiralle kannattaa hankkia myös turvavalo, joka kiinnitetään valjaisiin tai hihnaan, jotta pyöräilijät ja autoilijat näkevät koiran ajoissa.
Totuttele ja harjoittele ennen lenkille lähtöä
Ennen kuin aloittaa juoksu- tai pyöräharjoittelun, kannattaa koiraa totuttaa ensin pyörän tai juoksijan vieressä kulkemiseen. Agria Eläinvakuutuksen mukaan koira kannattaa opettaa kulkemaan aina samalla puolella, jotta se ei lähde seilaamaan puolelta toiselle ja aiheuta vaaratilannetta.
Totutteleminen on tärkeää myös omistajalle – etenkin jos aikoo pyöräillä koiran kanssa. Pyöräilijän tulee pyörän polkemisen ja ohjaamisen lisäksi seurata myös koiran liikkumista ja jaksamista, mahdollisia häiriötekijöitä ja muuta liikennettä sekä pitää koiran hihnaa, joten harjoittelu on paikallaan.
Kun lopulta pääsee totuttelusta ja harjoittelusta itse harrastuksen pariin, kannattaa se aloittaa tekemällä lyhyitä, rauhallisia lenkkejä, joiden aikana tarkkailee koiran jaksamista. Vaikka itse pyöräilisi tai juoksisi rauhalliseen tahtiin, koiran tulee koko ajan keskittyä ja kulkea vierellä tiettyyn tahtiin eikä se voi itse säädellä vauhtiaan tai liikunnan määrää.
Agria Eläinvakuutuksen mukaan juoksu- tai pyörälenkin pituus on hyvä sopeuttaa alussa koiran koiran normaalien kävelylenkkien pituuteen. Jos yleensä kävelee koiran kanssa parin kilometrin pituisia lenkkejä, kannattaa ainakin aluksi tehdä enintään yhtä pitkiä juoksu- tai pyörälenkkejä ja pidentää niitä asteittain ja koiran jaksamisen mukaan.
Huomioi lenkkialusta ja sää
Juoksu- ja pyöräilylenkkien suhteen kannattaa kiinnittää huomiota, millaisella alustalla liikkuu, sillä alusta vaikuttaa rasituksen määrään. Kovalla alustalla, kuten asfaltilla liikkuminen on kuluttavampaa koiran polkuanturoille ja nivelille, joten mahdollisuuksien mukaan kannattaa yrittää suosia pehmeämpiä reittejä, kuten maastoreittejä ja hiekkateitä.
Kun kesä lämpimine päivineen saapuu, voi asfaltti lämmetä liian kuumaksi koiran tassuille, joten kuumimpina päivinä kannattaa jättää juoksu- tai pyörälenkki väliin. Agria Eläinvakuutus muistuttaa myös, että raskas liikunta ei ole suositeltavaa kuumalla säällä, koska koiralle voi tulla lämpöhalvaus.
Alla vielä tiivistetty muistilista uuden juoksu- tai pyöräilyharrastuksen aloittamiseen koiran kanssa.
- Raskas liikunta ei sovi pennulle tai nuorelle, kasvavalle koiralle eikä vanhalle tai sairaalle koiralle.
- Etene aina koiran jaksamisen mukaan. Jos koira vaikuttaa väsyneeltä, hidasta vauhtia ja käänny kotiinpäin tai kävele loppumatka.
- Älä juokse tai pyöräile koiran kanssa kuumina kesäpäivinä, sillä koiralle voi tulla lämpöhalvaus.
- Pimeään aikaan muista heijastimet itselle ja koiralle!
Kerroimme aiemmin vinkkejä, miten liikut koiran kanssa turvallisesti pyörätiellä, ja voit lukea aiheesta lisää täällä.
Lähde: Agria Eläinvakuutus
LUE MYÖS:
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Nyt 80- ja 90-luvuilla kasvaneet ymmärtävät vanhempiaan – nämä 7 asiaa alkavat todella ärsyttää
- Miten noin 1 500 euron kuukausituloista voi saada lähes kymppitonnin säästöön? Ota oppia näistä keinoista
- Oletko joskus ottanut kaapista puhtaan paidan ja ihmetellyt, miksi se haisee tunkkaiselta?
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Hyväkin äiti voi tuntea epäonnistuneensa kuultuaan nämä 6 lausetta
- Lapsi muuttaa lähes kaiken – ota nämä 8 asiaa huomioon ennen päätöstä
- Tärkeä kysymys, joka jokaisen naisen kannattaisi kysyä äidiltään – vastaus voi kertoa omasta tulevaisuudesta
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää