Kasvoilla täydellinen meikki, mutta hiukset pitäisi pestä? Nerokas niksi auttaa!
Joinakin päivinä kasvoille loihtimasi meikki pysyy hyvänä ja virheettömänä koko päivän.
Tällaisena päivänä saattaa ottaa päähän, jos virheetön meikki pitää pestä pois suihkussa käydessä. Kalifornialainen opiskelija Lauren on keksinyt keinon säilyttää silmämeikkinsä, vaikka pitäisikin käydä suihkussa. Lauren nimittäin asettaa silmilleen suojalasit suihkuun mennessään. Hän latasi Tumblriinsa kuvan itsestään suojalasit päässä ennen suihkua ja kuvan siitä, miltä silmämeikki näytti suihkun jälkeen – meikki oli yhä virheetön. ”Halusin lähteä ystävieni kanssa ulos illalla, mutta hiukseni olivat likaiset. En kuitenkaan missään nimessä halunnut tuhlata uusia irtoripsiä ja 45 minuuttia luomivärin levittämiseen, joten keksin käydä suihkussa suojalasit päässä”, Lauren kertoo. Laurenin mukaan monet ihmiset olivat vaikuttuneita hänen niksistään, mutta osa ei voinut ymmärtää, miksei hän vain käyttänyt kuivashampoota. ”Sain monta kommenttia ihmisiltä, joiden mielestä olin tyhmä. He kysyivät, olenko koskaan kuullut kuivashampoosta. Sen käyttäminen ei kuitenkaan ole hyvä idea, jos sinulla on permanentti”, hän toteaa. Lähde: MetroLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Miehet jätetään usein näistä syistä – ero tulee monelle täysin puskista
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- ”Tavalliselta” niskajumilta tuntuva oire voi kertoa aivopaineen noususta
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista
- Anopin erikoinen tapa säästää tyhjät vessapaperirullat paljastui – helpottaa siivousta kummasti