Kannattaa laulaa, koska se tekee sinulle uskomattoman hyvää
Monet pitävät laulamisesta, tapahtui se sitten suihkussa tai yleisön edessä. Mutta tiedätkö, kuinka paljon se vaikuttaa elämänlaatusi paranemiseen?
Kun laulat, on se varmasti todella mukavaa, ainakin sinulle itsellesi, vaikka muut eivät sitä kuunnellessa välttämättä kokisikaan mitään nautintoa. Mutta sinulle se on enemmänkin kuin vain hauskanpitoa. My Dreamality -sivusto on listannut suuren määrän hyötyjä, joita saat laulamisesta. Ne liittyvät sekä henkiseen että fyysiseen hyvinvointiin niin monella tavalla, että jokaisen olisi hyvä välillä lauleskella.
Laulaminen tehostaa immuunijärjestelmää
Tutkimukset ovat osoittaneet, että laulaminen voi lisätä kehon immuunijärjestelmän toimintaa. Frankfurtin yliopiston tekemässä tutkimuksessa testattiin kuorolaisten verta ennen harjoituksia sekä niiden jälkeen. Siinä havaittiin, että useimpien immuunijärjestelmässä oli proteiinien määrä lisääntynyt. Ne olivat proteiineja (immunoglobuliini A), jotka toimivat vasta-aineina. Niillä kuoron jäsenillä, jotka eivät laulaneet, vaan kuuntelivat, ei määrä noussut samalla tavalla.
Kuntoile laulamalla – keuhkosi saavat samalla harjoitusta
Laulaminen tarjoaa samoja hyötyjä kuin kuntoilu. Jos esimerkiksi jokin fyysinen vamma estää liikunnan harjoittamisen, voi laulusta olla silloin apua. Kun laulaa, saavat keuhkot siinä harjoitusta, kuten liikuntaa harrastaessa. Se parantaa myös verenkiertoa, kuten liikunta. Monet uskovatkin, että laulaminen parantaa kestävyyttä sekä aerobista kapasiteettia.
Ryhti voi parantua laulaessa
Laulaminen voi parantaa myös ryhtiä. Kun etsit itsellesi parasta laulutekniikkaa, huomaat varmasti, että laulaminen on helpompaa, kun teet sen selkä suorassa. Tästä asennosta tulee helposti tapa. Kun laulat usein, se voi tällä tavalla ajan myötä parantaa ryhtiäsi.
Auttaa nukkumaan paremmin
Jos sinulla on univaikeuksia, siihenkin kannattaa kokeilla laulamista. Asiantuntijoiden mukaan laulaminen vahvistaa kitalaen lihaksia ja samalla myös kurkkua. Sellainen voi vähentää uniapnean esiintymistä, jolloin kuorsaaminen vähentyy. Ja kun se vähentyy, saadaan nukuttua paremmin. Ja niin taitaa saada myös kumppanisi, jos hän enää nukkuu sinun ja kuorsauksesi kanssa samassa tilassa. Ehkä hänen kannattaisi laittaa sinut laulutunnille? Vai onko se kumppanisi, joka kuorsaa? Tiedät nyt, mikä harrastus hänelle sopisi.
Voi toimia jopa masennuslääkkeenä
Laulaminen voi toimia jopa masennuslääkkeen korvikkeena. Kun laulat, vapauttaa se endorfiineja. Ne ovat aivojen kemikaaleja, jotka saavat sinut tuntemaan olosi hyvältä. Nämä onnentunteet voivat nostaa mielialaasi suuresti, jos tunnet olosi masentuneeksi. Tutkijat ovat löytäneet korvasta pienen elimen (sacculus), joka reagoi positiivisella tavalla taajuuksiin, joita syntyy, kun itse lauletaan.
Kehosi reagoi laulamiseen siten, että tunnet mielihyvää. Sillä ei ole mitään väliä, että miltä laulaminen kuulostaa tai mikä on mielialasi ennen kuin alat laulamaan. Se voi häiritä stressiä ja ahdistusta, joten rentoudut sen parissa ja mielialasikin paranee. Laulaminen vähentää myös kortisoli hormonin tuotantoa, joka tarkoittaa samalla vähemmän stressaantunutta oloa.
Saat enemmän ystäviä
Jos sinun on vaikea saada ystäviä, olet ujo ja sinun on vaikea puhua muille ihmisille, ehkä laulamisesta on apua myös silloin. Voit liittyä kuoroon, ottaa laulutunteja tai rohkaista itseäsi laulamaan karaokessa. Laulaminen voi auttaa parantamaan sosiaalisuuttasi. Voit myös saada lauluharrastuksen parista uusia ystäviä. Yhdessä laulaminen lähentää.
Itseluottamus paranee
Monet kamppailevat itseluottamuksensa kanssa. Laulaminen voi auttaa sinua arvostamaan itseäsi enemmän. Ehkä lauluharjoittelut tekevät sinusta koko ajan paremman laulajan, joka varmasti auttaa samalla rakentamaan itseluottamustasi paremmaksi.
Viestintätaitosi paranevat
Laulaminen on lapsien kehitykselle yhtä tärkeää kuin lukemaan tai kirjoittamaan opettelu. Laulaminen vahvistaa kielitaitoja, joten aikuisten kohdalla se näkyy parempina viestintätaitoina.
Laulaminen on todellakin muutakin kuin vain laulamista. Jokaisen kannattaisi laulaa, vaikka omassa rauhassa, koska siitä on näin yllättävän paljon hyötyä.
Lähde: My Dreamality
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää