Alkoholittoman oluen suosio kasvaa Suomessa – nollaoluen valinnan taustalla usein oma hyvinvointi
Kaupan hyllystä valitaan yhä useammin alkoholiton olut, jonka kulutukseen vaikuttaa nyt jylläävä terveys- ja hyvinvointitrendi.
Jo 13 prosenttia suomalaisista juo alkoholitonta olutta kuukausittain, selviää Hartwallin teettämästä tutkimuksesta. Vaikka vain 19 prosenttia suomalaisista juo alkoholitonta olutta useammin kuin kerran vuodessa, heistä noin kaksi kolmesta (67 %) juo alkoholitonta olutta kerran kuussa tai useammin.
Suurin kuluttajaryhmä ovat 18–34-vuotiaat, jotka kuluttavat alkoholittomia tai vähäalkoholisia oluita enemmän kuin muut ikäryhmät.
”Alkoholittoman oluen suosio on selvästi kasvussa. Alkoholiton olut sopii kuluttajan mielestä samoihin käyttötilanteisiin kuin III ja IV -olutkin”, kertoo Hartwallin tutkimus- ja kehityspäällikkö Maija Ankkuri.
”Raikkautensa vuoksi se sopii erinomaisesti myös janon sammuttajaksi, saunajuomaksi ja ruokajuomaksi”, hän lisää.
Olut kertoo valitsijansa elämäntavasta
Hartwallin mukaan alkoholittoman oluen kulutukseen vaikuttaa nyt jylläävä terveys- ja hyvinvointitrendi. Alkoholiton olut valitaan Suomessa usein oman hyvinvoinnin vuoksi.
Alkoholiton olut istuu kokonaisvaltaista hyvinvointia korostavaan elämäntapaan, sillä sen kanssa vältetään krapula ja varmistetaan ettei unen laatu heikkene. Monet valitsevat nollaoluen myös siksi, että pääsee treenaamaan milloin tahansa ja samalla välttää lisäkalorit.
Hartwallin tutkimukseen vastasi miltei 800 suomalaista, jotka juovat alkoholitonta olutta vähintään puolen vuoden välein. Heistä 60 prosenttia kertoo elämänsä olevan niin kiinnostavaa, etteivät he kaipaa humalaa tuomaan siihen lisäjännitystä, ja lisäksi lähes puolet (48 %) kertoo, ettei heillä ole aikaa krapulalle, vaan elämä on täynnä tärkeämpiä asioita.
”Reilut 40 prosenttia alkoholittoman oluen juojista valitsee nollaoluen terveydellisistä syistä, ja koska humalaa ja krapulaa halutaan välttää. Samalla halutaan näyttää muille omaa elämäntapaa kulutusvalintojen kautta: 36 prosenttia alkoholittoman oluen juojista kertoo, että omat juoma- ja ruokavalinnat kertovat omasta persoonasta”, Ankkuri paljastaa.
Maku ratkaisee – nollaoluista etsitään elämyksiä
Tutkimuksessa kysyttiin syitä alkoholittoman oluen valinnalle, ja yksi tärkeä syy on uusien makujen löytäminen. Aktiivisista alkoholittoman oluen juojista 41 prosenttia valitsee nollaoluen uteliaisuudesta ja saadakseen uusia makuelämyksiä.
Suomalainen olutkulttuuri on kehittynyt erikoisolutbuumin myötä ja myös alkoholittomien oluiden tarjooma on rikastunut.
”Yli puolet tutkimukseen osallistuneista alkoholittoman oluen ystävistä kokeilee mielellään uusia oluttyylejä ja etsii niitä myös nollaoluiden valikoimasta. Monet kokeilevat ennakkoluulottomasti uutta ja odottavat uutuuksia olutvalikoimaan”, Ankkuri valaisee.
LUE MYÖS:
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun