Ajattele positiivisesti – se voi auttaa elämään pidempään
Positiivisella, optimistisella ajatusmaailmalla voi olla paljon hyviä vaikutuksia terveyteen.
Ihmisiä kannustetaan usein pienestä pitäen keskittymään positiivisiin seikkoihin sekä olemaan optimistisia ja se voi todella kannattaa. PopSugarin mukaan positiivinen ajattelu voi parantaa terveyttä ja auttaa elämään pidempään.
Voi olla vaikea ajatella positiivisesti, kun mikään ei tunnu onnistuvan ja kaikki harmittaa, mutta pitämällä kiinni positiivisuudesta voi henkisen tilan kontrolloimisen lisäksi saada terveyshyötyjä. PopSugarin mukaan terveyshyötyihin lukeutuu muun muassa alhaisempi verenpaine, alhaisempi sydäntaudin riski, parempi painonhallinta ja terveemmät verensokerin tasot.
Positiivista ajattelua voi kuitenkin opetella. Chicagossa sijaitsevan Northwestern-yliopiston Feinberg School of Medicenen professori Judith T. Moskowitz on koostanut listan kahdeksasta taidosta, jotka voivat auttaa edistämään positiivista ajattelua.
PopSugarin mukaan Moskowitz on aiemmin tutkinut 159 ihmistä, jotka olivat vasta saaneetu hiv-diagnoosin, ja sai selville, että päivittäisessä elämässään näitä kahdeksaa taitoa käyttäneet muun muassa ottivat lääkkeensä todennäköisemmin oikein ja epätodennäköisemmin tarvitsivat masennuslääkkeitä avuksi pärjäämään sairautensa kanssa.
Tällaisen henkilökohtaisen terveyskriisin aikana Moskowitzin tutkimukseen osallistuneita hiv-potilaita opetettiin opetellemaan ainakin kolme Moskowitzin listaamasta kahdeksasta taidosta ja ottamaan yksi tai useampi päivittäisiin rutineihinsa. Moskowitzin listaamat taidot ovat nämä:
1. Tunnista päivittäin jokin positiivinen tapahtuma.
2. Nauti tästä tapahtumasta ja kirjaa se muistiin päiväkirjaan tai kerro siitä jollekin.
3. Aloita päivittäinen kiitollisuuspäiväkirja.
4. Listaa henkilökohtainen vahvuutesi sekä miten käytät sitä.
5. Aseta saavutettavissa oleva tavoite ja kirjaa ylös edistymisesi.
6. Kerro suhteellisen pienestä rasitteesta ja listaa tapoja, joilla sen voisi arvioida uudelleen positiivisesti.
7. Tunnista ja harjoita pieniä, huomaavaisia tekoja päivittäin.
8. Harjoita mindfulnessia, keskittyen nykyhetkeen menneisyyden tai tulevaisuuden sijaan.
PopSugarin mukaan Moskowitz on tutkinut myös positiivisen ajattelun vaikutuksia kakkostyypin diabetesta sairastavien avulla ja saanut selville, että optimismi oli kytköksissä parempaan verensokerin hallintaan, liikunnan ja terveellisen syömisen lisääntymiseen, vähäisempään tupakointiin ja alhaisempaan kuoleman riskiin.
Positiivinen ajattelu vaikuttaa mielialaan, mutta tämä osoittaa sillä olevan vaikutusta hyvinvointiin muillakin tavoilla. Seuraavan kerran siis kun joku kehottaa sinua mieltään lasin olevan puoliksi täynnä eikä puoliks tyhjä, miellä se terveysneuvoksi!
Voit lukea aiheesta enemmän täällä.
Lähde: PopSugar
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi