Aivot pitävät kiihkeästä seksielämästä – älykkyys ja muisti hyötyvät
Tutkimuksen mukaan kiihkeä seksielämä voi tehdä sinusta älykkäämmän.
Brittitutkimuksen mukaan aktiivinen seksielämä on hyvästä yllättävällä tavalla, sillä se voi tehdä sinusta älykkäämmän, kertoo New York Post. Coventryn yliopiston tutkimuksen mukaan iäkkäämmillä miehillä, jotka harrastavat säännöllisesti seksiä, aivojen terveys on parempi. He myös epätodennäköisemmin menettävät muistiaan. Tutkimusta varten 6 800 brittiä pyydettiin muistamaan kymmenen sanaa viisi minuuttia sen jälkeen, kun olivat kuulleet kyseiset sanat. Heille myös annettiin numerosarja, jossa yksi numero oli väärässä paikassa ja heitä pyydettiin korjaamaan numerosarja oikeaksi. New York Postin mukaan 50-89-vuotiaat, aktiivisen seksielämän omaavat miehet saivat sanatesteissä 23 prosenttia korkeamman tuloksen ja numerotestissä kolme prosenttia korkeamman tuloksen. Aktiivisen seksielämän omanneet naiset pärjäsivät paremmin sanatestissä, mutta eivät numerotestissä. Tutkijat päättelivät, että seksihormonit, kuten dopamiini, ovat kytköksissä aivojen palkitsemiskeskukseen ja auttavat kognitiivisissa toiminnoissa. ”Tulokset viittaavat seksuaalisen neuvonnan edistämiseen terveydenhoidossa, missä myöhemmän iän terve seksielämä voisi olla avuksi parantamaan kognitiivisia toimintoja ja hyvinvointia”, tutkimuksessa todettiin. Tutkimus julkaistiin Age and Ageing -journalissa. Lähde: New York PostLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa