8 hauskaa tapaa kuluttaa kaloreita – nämä tavat eivät edes tunnu kuntoilulta

Liikunta voi olla muutakin kuin salitreeniä.
Liikkua voi monella tapaa ja kaloreita pystyy kuluttamaan ilman, että on naimisissa kuntosalin kanssa. Onneksi on olemassa hauskoja ja ilmaisia tapoja liikkua, mutta ne saattavat vaatia sen, että pengot ensin varastoa tai autotallia löytääksesi apuvälineitä hauskaan liikuntahetkeen tai ne ovat aktiviteetteja, jotka tarvitsevat useampia osallistujia.
Alle on listattu tapoja kuluttaa kaloreita tehokkaasti ja ilmaiseksi (jos omistat jo tarvittavat välineet) hauskoilla tavoilla. Kulutukset on laskettu noin 68 kiloa painavan henkilön mukaan.
8 hauskaa tapaa kuluttaa kaloreita:
1. Hippa
Se on kuin juoksemista, mutta valepuvussa. Jos elämääsi kuuluu pieniä lapsia, ota ilo irti tästä aktiviteetista heidän kanssaan. Puolen tunnin hippaleikin lomassa onnistut kuluttamaan lähes 150 kaloria.
2. Potki palloa
Kaiva jalkapallo esiin ja potki sitä yksin tai muiden kanssa. Puolessa tunnissa jalkapallon pelaaminen kuluttaa 250 kaloria ja pelailun jälkeen jokainen osallistuja on voittanut edes jotain, kun on saanut kulutettua kaloreitaan.
3. Vaihda kuntopyörä oikeaan pyörään
Pyöräily onnistuu halvallakin kulkupelillä ja monilta löytyy omalta pihalta tai varastosta pyörä. Puolen tunnin kohtalainen pyörälenkki polttaa 285 kaloria ja kevyempi polkeminenkin jo 214.
4. Heittele koreja
Koreja löytyy ainakin koulujen pihoilta ja joistakin puistoista, joten suuntaa sinne pallon kanssa. 30 minuuttia korejen heittelyä voi kuluttaa 214 kaloria.
5. Mene uimaan
Tämä on helppoa etenkin kesähelteillä, kun ei tarvitse maksaa lippuja uimahalliin. Uimalla voi kuluttaa kaloreita 250, jos ui puoli tuntia kohtalaisella temmolla ja kevyellä uinnillakin saman verran kuin kevyellä pyöräilyllä.
6. Kopittelu
Pallon kopittelu tai frisbeen heittely jonkun kanssakin voidaan laskea liikunnaksi, sillä puoli tuntia moista aktiviteettia kuluttaa 90 kaloria.
7. Laita jalalla koreasti
Laita musiikki soimaan ja anna kehosi liikkua sen tahtiin haluamallasi tavalla. Puolessa tunnissa voit tanssia pois 153 kaloria.
8. Rullaluistelu
Tämä on listan tehokkaimpia kulutusmuotoja. Vedä rullaluistimet jalkaan ja sään salliessa lähde ulos ne jalassa. 30 minuuttia rullaluistelua kuluttaa 428 kaloria.
Lähde: Huffington Post
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?