25 vaihdevuosien lähestymiseen liittyvää oiretta – voit saada oireita jo kolmekymppisenä
Ei ole naisena olo helppoa missään iässä. Mutta varsinkin vaihdevuosi-iässä voidaan joutua kokemaan monia ikäviä oireita, joita voi ilmestyä jo ennen kuin vaihdevuodet ovat edes alkaneet.
Näistä oireista kerrotaan Stay at Home Mum -sivustolla. Sivuston mukaan osa oireista voi ilmestyä jo paljon ennen kuin vaihdevuodet edes ovat alkaneet. Osa voi joutua kärsimään niistä jo paljon ennen kuin täyttää 40 vuotta. Nämä 25 alla olevaa oiretta voivat viitata siihen, että vaihdevuodet ovat lähestymässä.
1. Muutokset vuodon määrässä
Kuukautiskierto voi pidentyä tai lyhentyä. Myös vuodon määrä voi muuttua niukemmaksi tai runsaammaksi.
2. Kuukautisten kesto voi vaihdella
Sekin on mahdollista, että kun on kuukautiset, kuukautisvuoto tuntuu loppuvan, mutta jatkuukin yllättäen runsaana vielä muutaman päivän.
3. Päänsärky tai migreeni
Päätä voi särkeä missä tahansa kierron vaiheessa. Joillakin pääkivusta voi tulla jopa päivittäistä.
4. Kömpelyys
Nainen voi tuntea itsensä normaalia kömpelömmäksi. Tämä voi ilmetä kaatuiluna tai kompastumisena.
5. Uneliaisuus ja uupuneisuus
Erilaista väsymystäkin voi esiintyä ilman syytä.
6. Unettomuus tai unihäiriöt
Väsymyksen syy voi löytyä myös unihäiriöistä. Se voi tarkoittaa esimerkiksi nukahtamisvaikeuksia tai yöllistä heräämistä.
7. Lihaskrampit
Jos olet 30–40-vuotias nainen ja sinulla on jatkuvasti lihaskramppeja ilman mitään syytä, vaihdevuodet voivat olla sen takana. Lihaskrampit missä tahansa kehon osassa voivat johtua myös huonosta ruokavaliosta, mutta syynä voi olla myös matala progesteroni.
8. Alaselän kipua
Naiset kokevat usein kipua alaselässä ennen kuukautisia tai niiden aikana, mutta kun hormonit pysyvät alhaisina esimerkiksi juuri esivaihdevuosien aikana, tämä kipu voi johtua siitä.
9. Virtsaamisongelmat
Virtsaamisogelmia voivat olla esimerkiksi se, että pissalla pitää käydä normaalia useammin. Ongelmana voi olla myös virtsankarkailu.
10. Muutokset ruokahalussa
Esivaihdevuosien aikana voi ruveta tekemään mieli suolaista ja makeaa. Olo saattaa tuntua illalla nälkäiseltä, vaikka olisi juuri syönyt.
11. Lihas- ja nivelkivut
Voidaan kokea erilaisia kipuja lihaksissa ja nivelissä.
12. Tummat silmänaluset
Joillakin naisilla voi olla suurempi taipumus tummiin silmäalusiin, huolimatta siitä kuinka hyvin he ovat nukkuneet. Mutta jos tämä ei ole ollut aiemmin ongelmana, voi tämä tulla ongelmaksi esivaihdevuosien aikana.
13. Muutokset hiuksissa ja karvojenkasvussa
Koska hormoneissa tapahtuu paljon muutoksia, aiheuttaa se myös hiuksiin muutoksia. Se voi tarkoittaa hiusten harventumista tai vaikka ylimääräistä karvankasvua vain joissakin kohdissa, valitettavasti myös muualla kuin hiusten kohdalla.
14. Akne
Myös akne voi alkaa vaivata, kuten murrosiässä. Tämäkin johtuu hormonimuutoksista.
15. Muutokset rinnoissa
Rinnat eivät välttämättä tunnu enää niin täyteläisiltä kuin ennen.
16. Kipua rinnoissa tai nänneissä
Edellinen syy voi aiheuttaa myös kipua rintoihin sekä nänneihin.
17. Kuumat aallot
Tämä klassinen vaihdevuosivaiva voi alkaa jo ennen vaihdevuosien käynnistymistä.
Mutta kuumien aaltojen lisäksi voi tuntea myös kylmänväristyksiä.
18. Muutokset libidossa
Seksihalut voivat vähentyä.
19. Kipua seksin aikana
Alapää voi kuivua liikaa, joten se voi aiheuttaa kipua seksin aikana. Tähän ongelmaan on onneksi saatavilla erilaisia salvoja ja muita tuotteita.
20. Tinnitus
Korvissa voi soida. Oireena voi olla myös korvissa kuuluvaa surinaa tai muita ääniä. Myös outo tunne korvissa voi olla esivaihdevuosioire.
21. Huimaus
Huimausta voi esiintyä varsinkin liikkuessa.
22. Painonnousu
Paino voi nousta paljon helpommin kuin ennen. Rasvaa voi kertyä vyötäröön, pakaroihin ja reisiin.
23. Nesteen kertyminen
Esimerkiksi jalat voivat tuntua turvonneilla, joka johtuu nesteen kertymisestä.
24. Ongelmat ruuansulatuskanavissa
Ruuansulatuskanava voi välillä oireilla esimerkiksi ripulina tai ummetuksena.
25. Hiki voi alkaa haisemaan pahemmalta
Hiki voi alkaa haisemaan erilaiselta kuin ennen. Ainakin itse voi sen huomata.
Lähde: Stay at Home Mum
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Miehet jätetään usein näistä syistä – ero tulee monelle täysin puskista
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- ”Tavalliselta” niskajumilta tuntuva oire voi kertoa aivopaineen noususta
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista
- Anopin erikoinen tapa säästää tyhjät vessapaperirullat paljastui – helpottaa siivousta kummasti