Yleinen hormonihäiriö tunnistetaan yhä huonosti: Moni PCOS:n kanssa elävä jää ilman diagnoosia

Maanantaina 6. syyskuuta käynnistyy valtakunnallinen PCOS-viikko, joka kestää sunnuntaihin 12. syyskuuta saakka.
Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä, eli PCOS (polycystic ovary syndrome) on naisten yleisin hormonihäiriö. Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry kertoo sivuillaan, että sitä esiintyy 10-18 prosentilla hedelmällisessä iässä olevista naisista, mikä tarkoittaa, että PCOS:n kanssa elää jopa noin 200 000 suomalaista.
PCOS:n yleisyydestä huolimatta se tunnistetaan yhä huonosti, ja Korennon mukaan suurin osa oireyhtymän kanssa elävistä ei koskaan saa diagnoosia. PCOS-viikon tavoitteena onkin lisätä oireyhtymän tunnettuutta, jotta mahdollisimman moni osaisi hakeutua oireiden perusteella hoitoon.
Korennon mukaan PCOS:n oireet voivat vaikuttaa voimakkaasti jokapäiväiseen elämään ja oireisto on hyvin moninainen. PCOS:n tyypillisimpiä oireita ovat pitkä tai epäsäännöllinen kuukautiskierto, pitkittynyt vuoto tai kokonaan puuttuvat kuukautiset, minkä lisäksi näkyviä oireita voivat olla liiallinen karvoitus, akne sekä painon kertyminen erityisesti keskivartalon alueelle.
PCOS:n liittyy kohonnut riski sairastua 2 tyypin diabetekseen, metaboliseen oireyhtymään sekä sydän- ja verisuonisairauksiin. Oireyhtymään on havaittu liittyvän myös mielenterveydellisiä haasteita; yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja masennusoireet sekä syömishäiriöt ovat yleisempiä PCOS-potilailla kuin muulla väestöllä.
PCOS voi selvitä vasta lapsettomuustutkimuksissa
PCOS:n yhdistetään lapsettomuus ja oireyhtymä diagnosoidaankin usein tilanteessa, jossa raskaus ei ala suunnitellusti. Korennon mukaan oireyhtymään liittyvä lapsettomuusriski liittyy useimmiten ovulaatiohäiriöihin.
Kuukautiskierron häiriöt kertovat ongelmista munasolujen kypsymisessä tai ovulaation puuttumisesta, mutta hedelmöityshoitojen avulla ennuste vähintään yhden lapsen saamiselle on PCOS:n kanssa elävillä yhtä hyvä kuin muillakin. Korennon mukaan onkin tärkeää hoitaa PCOS:ää myös muutoin kuin vain lapsettomuusongelmana.
PCOS:n hoito on aina oireenmukaista. Korennon sivuilla kerrotaan, että keskeistä hoidossa on sokeri- ja rasva-aineenvaihduntahäiriöiden korjaaminen sekä painonpudotus, joka korjaa tehokkaasti hormonaalista epätasapainoa ja voi vähentää kaikkia oireita.
Monirakkulaisten munasarjojen ja oireyhtymän kehittymisen taustalla on epäilty olevan todennäköisesti sekä perinnöllisiä että ympäristötekijöitä. Korennon mukaan PCOS:n on todettu periytyvän äideiltä tyttärille noin 50–70 prosentin todennäköisyydellä.
Vertaistukea ja asiantuntijatietoa
6.-12. syyskuuta vietettävän PCOS-viikon teemana on tänä vuonna mielen hyvinvointi, joka on Korennon koko vuoden 2021 teema. Viikko alkaa maanantaina pukeudu turkoosiin -päivällä; turkoosi on PCOS:n tunnusväri.
Pukeudu turkoosiin -päivään voi osallistua myös sosiaalisessa mediassa kuvahaasteessa, jossa pukeudutaan turkoosiin ja jaetaan itsestä tai läheisestä kuva somessa. Kuvan yhteydessä suositellaan käyttämään aihetunnistetta #pukeuduturkosiin ja teemaviikon muita aihetunnisteita #pcosviikko #pcos #mielelläkinonväliä #korentory #munkorento.
Tiistaina ohjelmassa on professori, synnytys- ja naistentautien ja lisääntymislääketieteen erikoislääkäri Terhi T. Piltosen Lisääkö PCOS sairauskuormaa -luento Korennon Facebook-sivulla. Torstaina ravitsemusterapeutti Leena Putkonen vastaa kysymyksiin PCOS:stä ja ravinnosta PCOS-viikon asiantuntijachatissa.
Teemaviikon aikana on tarjolla myös muun muassa vertaistukichat sekä erilaisia muita kuvahaasteita, joita toteutetaan sosiaalisessa mediassa. Löydät teemaviikon ohjelman kokonaisuudessaan täältä ja lisätietoa PCOS:ta löydät Korento ry:n sivuilta sekä esimerkiksi Terveyskirjaston sivuilta.
Kerroimme aiemmin Oulun yliopistossa tehdyn tutkimuksen selvittäneen, että PCOS heikentää naisten elämänlaatua luultua pidempään. Voit lukea aiheesta lisää täällä.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tarkkailen ihmisten käsiä, kun he kävelevät – tämän tekevät vain tietyntyyppiset ihmiset
- Hyväsydäminen ihminen ei aina tunnista itseään sellaiseksi, mutta nämä 16 merkkiä todistavat toisin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Näin voit lopettaa jatkuvan vertailun ja alkaa oikeasti nauttia elämästäsi
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- 6 aamurutiinia, jotka tekevät hyvää erityisesti 50 ikävuoden jälkeen
- Myös miehet tarvitsevat näitä 7 asiaa – näin yllätät rakkaasi
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Eronnut mies puhuu suoraan: ”nämä virheet tuhosivat avioliittoni, enkä halua kenenkään toistavan niitä”
- Miehet kertovat rehellisesti, mitkä asiat saavat kiinnostuksen hiipumaan hetkessä
- 11 pientä vihjettä paljastavat, ettei nainen ole enää varma suhteestaan
- Miksi naiset palelevat miehiä helpommin? Tässä syy, jota harva tulee ajatelleeksi
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Entinen kumppani pyörii mielessä yllättävän usein – nämä 8 asiaa eivät unohdu helposti
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin