Viidenneltä sijalta ykköseksi: Suomi on nyt maailman onnellisin maa

Pohjoismaat nappasivat onnellisuusraportissa neljä ensimmäistä sijaa.
Uusin YK:n teettämä The World Happiness Report -tutkimus on julkaistu ja se toi hyviä uutisia suomalaisille: Suomi on raportin mukaan maailman onnellisin maan. Kärkipaikka tuli kahden 5. sijalla vietetyn vuoden jälkeen ja viime vuoden onnellisin maa, Norja, putosi toiseksi.
Maailman onnellisuusraportti laittaa järjestykseen 156 maata onnellisimmista alkaen käyttäen mittarina muun muassa tuloja, sosiaalista tukea, elinajanodotetta, vapautta, luottamusta ja anteliaisuutta. Tuoreessa raportissa Suomi sijoittui hyvin jokaisella osa-alueella.
”Tärkeimmät rakennuspalikat onnellista yhteiskuntaa varten ovat demokratia, tasa-arvo, hyvä koulutus ja laadukas lastenhoito sekä toisistaan huolehtiminen”, Suomen suurlähettiläs Päivi Luostarinen kertoi raportista uutisoineelle Huffington Postille.
”Nämä arvot ovat todella tärkeitä suomalaisille. Minusta myös suhteemme luonnon kanssa sekä kansallinen luonne vaikuttavat onnellisuuteemme”, hän lisäsi.
The World Happiness Report -tutkimusta on julkaistu vuosittain vuodesta 2012 lähtien ja Pohjoismaat ovat aina pärjänneet siinä hyvin. Tuoreessa raportissa kärkiviisikko muodostui Suomen jälkeen seuraavasti: Norja, Tanska, Islanti ja Sveitsi – kahtena edellisenä vuotena kärkiviisikossa ovat olleet samat maat, mutta järjestys on vain vaihdellut (uutinen vuodelta 2017 ja 2016.
Viimeisin Pohjoismaa Ruotsi on yleensä ollut mukana top 10:ssä ja tänä vuonna länsinaapuri sijoittui yhdeksänneksi. Pohjoismaiden vahva pärjääminen on Kööpenhaminassa sijaitsevan Happiness Reasearch Instituten analyytikko Michael Birkjærin mukaan osoitus pohjoismaisesta onnellisuudesta.
”Se johtuu terveellisestä määrästä henkilökohtaista vapautta, luottamuksesta (sekä muihin ihmiseen että järjestelmään) ja sosiaaliturvasta, joka merkitsee enemmän kuin se, että asukkaat joutuvat maksamaan osaa maailman korkeimmista veroista”, Birkjær totesi.
Huffington Postin mukaan tänä vuonna raportissa on ensimmäisen kerran otettu huomioon maahanmuutto ja miten se vaikuttaa onnellisuuteen. Tuloksista ilmeni, että onnettomammista maista onnellisimpiin muuttaneet ihmiset ovat havainneet parannusta hyvinvoinnissaan.
”Suomesta tekee todella erityisen se, että maa on ensimmäisenä sekä itse raportoidun tyytyväisyyden suhteen että maahanmuuttajien onnellisuuden suhteen”, tuoretta raporttia tekemässä ollut Oxfordin yliopiston professori Jan-Emmanuel De Neve kertoi Huffinton Postille.
Voit tutustua YK:n raporttiin tarkemmin täällä. Alta voit sen sijaan katsoa sekä onnellisimpien että onnettomampien maiden top 10 -listat.
Onnellisimmat maat:
1. Suomi
2. Norja
3. Tanska
4. Islanti
5. Sveitsi
6. Alankomaat
7. Kanada
8. Uusi-Seelanti
9. Ruotsi
10. Australia
Onnettomimmat maat
1. Burundi
2. Keski-Afrikan tasavalta
3. Etelä-Sudan
4. Tansania
5. Jemen
6. Ruanda
7. Syyria
8. Liberia
9. Haiti
10. Malawi
Lähde: Huffington Post
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?