Video: Säästä tilaa matkalaukussa – näin pakkaat päivän vaatteet sukkiin
Video näyttää, miten yhden päivän asukokonaisuuden saa pakkattua todella pieneksi sukkien avulla.
Reissuun lähtiessä monilla tulee eteen pulma, mitä pakata ja miten pakata, jotta tarpeelliset saa mahtumaan matkalaukkuun – ja otsikon yllä olevan kuvan kaltaiset tilanteet ovatkin varmasti monille tuttuja.
Toby Lerone on esitellyt videolla tähän näppärän apukeinon, jolla hän saa t-paidan, housut ja alushousut mahtumaan kahden sukan sisään. Tällä tavoin esimerkiksi yhden yön reissua varten saa pakattua vaihtovaatteet tiiviisti ja otettua ne mukaan vaikkapa vain olkalaukussa matkalaukun sijaan.
Lerone näyttää videolla, kuinka taitella vaatteet ennen kuin ne kääritään rullalle ja ujutetaan sukat niiden ylle. Hän myös kertoo videollaan, että niksi on kätevä erityisesti telttailijoille ja patikoijille, mutta siitä voi olla iloa myös muunlaisia reissuja ajatellen.
Lerone käyttää videollaan miesten vaatteita, mutta saman kikan voisi kuvitella onnistuvan myös housujen lisäksi hameen kanssa. Rintaliivejä sukkapakkaukseen ei kuitenkaan saa mahtumaan, mutta muuten miehen niksi voi mahdollistaa esimerkiksi pidemmille reissuille suuremman vaatevaraston ottamisen mukaan, kun laukussa on enemmän tilaa tiiviin pakkaustavan ansiosta.
Katso jutun yllä olevalta videolta, miten vaatteet taitellaan sukkien sisään.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Mitä kulmakarvasi paljastavat sinusta? Testaa, osuuko kuvaus kohdallesi
- Nämä 8 ruokaa auttavat sinua saamaan upeat hiukset
- 15 yksittäistä ruokaa, jotka tukevat laihduttamista tehokkaasti
- Pitkä tauko seksistä tuo muutoksia naisen alapäähän
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 18 ruokaa, joita syömällä saat aineenvaihduntasi liikkeelle
- Mitä kynsiesi muoto paljastaa sinusta? Tee testi!
- 5 ruokaa, jotka voivat hidastaa aineenvaihduntaasi
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- 8 yksinkertaista tapaa elää ekologisemmin – se on helpompaa kuin luuletkaan
- Pitkä tauko seksistä tuo muutoksia naisen alapäähän
- Jos mies tekee nämä 10 elettä seurassasi, olet hänelle todella tärkeä
- Miehet, huomio: Tämä haitallinen tapa voi kutistaa penistä jopa sentillä
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 14 huonoa tapaa, jotka jokaisen pitäisi lopettaa, kun mittariin tulee 40 vuotta
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- 15 yksittäistä ruokaa, jotka tukevat laihduttamista tehokkaasti
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- 3 ruokaa, jotka pidentävät elinikääsi – lisää nämä lautasellesi jo tänään!