Unohda lampaiden laskeminen: To do -listan kirjoittaminen ennen nukkumaanmenoa auttaa nukahtamaan nopeammin

Nukahtamisvaikeudet voi koettaa taltuttaa tekemällä to do -listan.
Moni laskee lampaita tai turvautuu esimerkiksi lukemiseen, jotta saisi unen paremmin. Myös simppelin to do -listan kirjoittamisesta voi olla apua, sillä tutkimuksen mukaan se voi auttaa nukahtamaan nopeammin, kertoo Metro.
Tutkimusta varten 57 yliopisto-opiskelijaa pyydettiin käyttämään joko viisi minuuttia ennen sänkyyn menoa siihen, että kirjoittavat ylös asioita, joita heidän pitäisi tehdä lähipäivien aikana, tai listaavat kaikki ne askareet, joita olivat saanet tehtyä parin edeltävän päivän aikana.
Metron mukaan kaikkia opiskelijoita pyydettiin menemään sänkyyn kello 22:30 eikä heille annettu pääsyä puhelimiin tai vastaaviin laitteisiin tai kotitehtäviin. Tutkimuksessa ilmeni, että to do -listan tehneet opiskelijat nukahtivat nopeammin kuin ne, jotka olivat listanneet suorittamiaan askareita.
Tutkijat uskovat tämän johtuvan ihmisten taipumuksesta huolehtia kaikista asioista, joita pitäisi tehdä ja vaikeudesta pitää nuo pois ajatukset pois mielestä. Sen sijaan, että koettaisi olla välittämättä näistä ajatuksista, voikin olla avuksi kirjoittaa huolet ylös, jotta tuntee olonsa valmistautuneemmaksi seuraavaa päivää varten.
Metro kuitenkin huomauttaa, että tutkimusjoukko oli pieni ja osallistujat olivat vain opiskelijoita, joten välttämättä tulokset eivät päde muihin ihmisryhmiin. Tätä kikkaa kannattaa kuitenkin kokeilla, sillä seuraavan päivän tehtävien kirjoittaminen muistiin kuulostaa ainakin paremmalta kuin niiden pyörittely mielessä.
”Elämme 24/7 kulttuurissa, missä meidän to do -listat vaikuttavat jatkuvasti kasvavan ja aiheuttavan meille huolta kesken olevista tehtävistä nukkumaan mennessä”, tutkimusta tehnyt Michael Scullin kommentoi.
”Tähän liittyen on kaksi koulukuntaa. Toinen on se, että tulevasta kirjoittaminen johtaisi lisääntyneeseen murehtimiseen tekemättömistä tehtävistä ja viivyttäisi unta. Toinen hypoteesi on se, että to do -listan kirjoittaminen ”purkaa” nuo ajatukset ja vähentää murehtimista”, hän lisäsi.
Scullinin mukaan suurin osa ihmisistä pyörittelee tehtävälistoja mielessään, minkä takia tutkijat halusivat selvittää, vaikuttaisiko niiden kirjoittaminen nukahtamisvaikeuksiin. Kattavammassa tutkimuksessa voitaisiin Scullinin mukaan selvittää luonteen, ahdistuksen ja masennuksen vaikutuksia to do -listan kirjoittamisen hyötyihin nukahtamisen suhteen.
Lähde: Metro
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- 10 kasvatustapaa vahingoittavat lastasi – varmista ettet tee näitä
- Kutisevatko silmäsi? Syynä ei välttämättä ole allergia
- Näitä 7 väriä miehet haluavat naisten käyttävän ja näitä taas eivät
- Syy raskauspahoinvointiin on vihdoin löydetty – tutkimus antaa toivoa
- Kun hiukset alkavat harmaantua, moni nainen tekee yhden pahan virheen
- Jos nielet lusikallisen tätä keittiöstäsi löytyvää nestettä, et saa enää niin pahaa krapulaa
- Onko sinulla on siniset silmät? Tämän väriset vaatteet pukevat sinua parhaiten
- Älä heitä avokadon kiveä pois – katso tavat, joilla voit käyttää sen
- Miehesi tulisi kuulla sinulta joka kuukausi ainakin nämä 5 lausetta tai sanaa
- 20 helppoa tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Kun hiukset alkavat harmaantua, moni nainen tekee yhden pahan virheen
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – vältä kriittinen tyylimoka
- Näitä 8 asiaa kukaan vanhempi ei saisi kysyä aikuiselta lapseltaan – suora vaikutus suhteeseen
- Kahvinpurut voi hyödyntää tällä nerokkaalla tavalla uudelleen – vanhanajan niksi
- 7 syytä, miksi jokaisen pitäisi syödä banaani päivittäin
- Jos nielet lusikallisen tätä keittiöstäsi löytyvää nestettä, et saa enää niin pahaa krapulaa
- Onko sinulla on siniset silmät? Tämän väriset vaatteet pukevat sinua parhaiten
- Saatat olla tietämättäsi masentunut – 6 merkkiä, jotka viittaavat siihen
- Ystäväni laittaa sitruunoita uuniin kerran viikossa – nerokas ja ihana kikka
- Onko kasvoissasi tällainen jälki? Se merkitsee yleensä nestehukkaa