Uintipäivän muistilista: Näin koirasi uintireissusta tulee onnistunut

Uiminen on paitsi hyvää liikuntaa koiralle niin myös hyvä tapa viilentää koiraa kuumana kesäpäivänä.
Osa koirista rakastaa vettä sekä uimista yli kaiken, ja ryntää veteen heti tilaisuuden tullen. Agria Eläinvakuutuksen mukaan suurin osa koirista osaa uida luonnostaan.
Uimaharjoittelu koiran kanssa kannattaa aina aloittaa hitasti ja edetä koiran tahdissa. Hyvä paikkaa aloittaa on matala, hiekkapohjainen ranta, jossa koira voi kastautua omaan tahtiinsa.
Agria Eläinvakuutuksen mukaan koiran tulee päästä veteen ja vedestä pois helposti aina halutessaan.
”Älä siis aloita uimatreenejä liukkaalla kalliolla tai syvässä vedessä, josta koira ei pääse omin avuin ylös”, eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö huomauttaa.
Jos aiot suunnata rantapäivän viettoon koirasi kanssa, lue alta Agria Eläinvakuutuksen listaamat 6 vinkkiä, joilla rantapäivästä tulee turvallinen ja onnistunut.
Uimaan vain sallituilla paikoilla
Koiria ei saa viedä yleisille uimarannoille, ellei niissä ole omaa, erillistä koirille sallittua aluetta. Ennen uimareissulle lähtöä on siis tarpeen selvittää, missä on sinua lähin koirille sallittu uimapaika. Agria Eläinvakuutuksen mukaan esimerkiksi Tassut kartalla -sivustolla on kattava listan koiraystävällisistä uimapaikoista ympäri Suomea. Myös kaupunkien ja kuntien sivuilta löydät tietoa koirille sallituista uimapaikoista.
Varo sinilevää
Älä ikinä anna koiran uida vedessä, jossa on sinilevää tai jossa saattaa olla sinilevää. Sinilevävedessä uiminen ja sen juominen voivat aiheuttaa koiralle sinilevämyrkytyksen, joka on todella vaarallinen. Voit lukea lisää aiheesta aiemmin julkaistusta artikkelista täällä.
Pidä silmällä koiran jaksamista
Innokas vesipeto voisi uida ja leikkiä vedessä vaikka kuinka kauan. Agria Eläinvakuutus kuitenkin muistuttaa, että uiminen ja vedessä leikkiminen ovat rankkaa ja väsyttävää liikuntaa, eli muista myös pitää taukoja. Mene välillä koiran kanssa hetkeksi varjoon istumaan ja anna koiralle raikasta vettä juotavaksi. Seuraa koiran jaksamista äläkä päästä väsynyttä koiraa uimaan liian pitkälle. Uupuneella koiralla hukkumisen riski on suurempi. Erityisesti pennun ja vanhan koiran kanssa pitää muistaa ottaa rauhassa.
Koiran pelastusliivit
Jos koira on todella innokas uimari, joka saattaa lähteä pitkällekin uimalenkille lelun tai kepin perässä, sille kannattaa laittaa pelastusliivit uimisen ajaksi. Pelastusliivejä kannattaa käyttää koiralla myös silloin, jos koira ui syvässä vedessä (esimerkiksi hyppää laiturilta uimaan).
Turkki huolella kuivaksi
Koira on syytä kuivata huolella uimisen jälkeen, jotta koiralle ei tule hot spotia tai vesihäntää. Agria Eläinvakuutuksen mukaan lyhyt turkki kuivuu yleensä lähes hetkessä pienen ravistelun ja auringossa lämmittelyn jälkeen, mutta pitkä ja paksu turkki voi olla kostea pitkään uinnin jälkeen. Kuivaa myös koiran korvat huolella, sillä kosteaksi jääneeseen korvaan voi tulla korvatulehdus.
Muista ottaa vettä mukaan
Pakkaa uimareissulle mukaan koiran vesipullo ja tarjoa koiralle vettä tasaisin väliajoin. Meriveden juominen ei ole koiran vatsalle hyväksi.
Muistathan, että kaikki koirat eivät pidä vedestä tai uimisesta, ja silloin hauskinkaan lelu tai herkullisinkaan herkku ei välttämättä riitä houkuttimeksi. Koiraa ei ikinä kannattaa pakottaa uimaan, vaan siinä tapauksessa viettää sitten mieluummin rantapäivää koiran kanssa kuivalla maalla, varjossa.
Lähde: Agria Eläinvakuutus
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Äiti, tunnetko jatkuvaa syyllisyyttä? Näin voit helpottaa oloasi
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Näin naiset ajattelevat: 10 asiaa, jotka jokaisen miehen pitäisi osata