Varo sinilevävesiä koiran kanssa: Sinilevä voi aiheuttaa koiralle myrkytyksen
Sinilevämyrkytys ei onneksi ole kovin yleinen, mutta se voi pahimmillaan viedä koiran hengen jopa tunnissa.
Moni koira nauttii uimisesta, joka on myös hyvä tapa viilentää koiraa kesähelteellä. Koiraa ei kuitenkaan saa päästää uimaan tai juomaan veteen, jossa on sinilevää, muistuttaa Agria Eläinvakuutus.
Sinilevävesi voi aiheuttaa koiralle hengenvaarallisen myrkytyksen, joka voi johtaa koiran menehtymiseen jopa tunnissa. Koirien sinilevämyrkytys ei ole onneksi kovin yleinen, mutta koiran kanssa on hyvä olla tarkkana, ettei se ui sinilevävedessä tai juo vettä, jossa on tai epäillään olevan sinilevää.
Agria Eläinvakuutus suosittelee, että selvität ensin missä on lähin koiraystävällinen uimapaikka ja mikä on alueen vesistön sinilevätilanne ennen kuin viet koiran uimaan. Vesistöjen sinilevätilanteen voi tarkistaa muun muassa JärviWikin sivuilta.
Koiralle kannattaa tarjota tasaisin väliajoin raikasta vettä ja ottaa pidemmille kävelyretkille mukaan koiran vesipullo. Tällä tavoin voit ennaltaehkäistä sitä, että koira yrittää janoisena juoda meri- tai järvivettä.
Meriveden juominen ei ole koiralle muutenkaan hyväksi, sillä Agria Eläinvakuutuksen mukaan se voi aiheuttaa koiralle vatsavaivoja.
Tunnista sinilevämyrkytyksen oireet
Jos koira pääsee tekemisiin sinileväveden kanssa ja saa myrkytyksen, näkyvät oireet nopeasti, usein jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Agria Eläinvakuutuksen mukaan oireiden voimakkuuteen vaikuttavat muun muassa koiran koko, ikä, vedessä olevan sinilevän määrä ja kuinka paljon koira on syönyt ennen myrkytystä.
Myrkytyksen ensioireita ovat levottomuus, tärinä ja oksentaminen. Jos koiralle tulee tällaisia oireita rantapäivän aikana tai jälkeen, on koira vietävä eläinlääkäriin välittömästi.
Agria Eläinvakuutuksen mukaan seuraavaksi koira saa kramppeja, voi alkaa huojua ja menettää tasapainonsa sekä saattaa kaatua maahan pääsemättä ylös omin voimin. Myrkytys vaikuttaa maksaan ja munuaisiin ja voi pahimmassa tapauksessa johtaa kuolemaan.
Suomen ympäristökeskuksen sivuilta löydät muun muassa vinkkejä, miten tunnistat sinilevän.
Vie koira välittömästi eläinlääkäriin, jos koiralla on seuraavia oireita uimisen tai rantapäivän jälkeen:
- Levottomuus
- Tärinä tai vapina
- Oksentaminen
- Huojuminen
- Kramppeja
Lähde: Agria Eläinvakuutus
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mikä on paras ikä hankkia lapsi? Tutkimus antaa yllättävän tarkan vastauksen
- Kolottaako kankkunen? Lääkäri kertoo tehokkaimmat konstit krapulaan
- Yllättävä mitta paljastaa riskin korkeaan verenpaineeseen – voit tarkistaa itse
- Harva nainen kehtaa tunnustaa seksifantasioitaan – moni niistä on myös miesten mieleen
- Pysäyttävä video: näin rasvapalo roihahtaa sekunneissa – muista munkkeja paistaessa
- Käytätkö piilolinssejä? Tämä virhe voi pahimmillaan sokeuttaa
- Etenkin iäkkäillä päiväunet voivat paljastaa kohonneen riskin kuolleisuuteen
- 7 yrttiä naisten vaivoihin – näihin on luotettu jo sukupolvien ajan
- Yli 50-vuotias? Kokeile tätä tuolitestiä – tulos voi paljastaa karun totuuden terveydestäsi
- Muistatko karppauksen? Vuosien jälkeen esiin noussut tieto yllättää
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Käytätkö piilolinssejä? Tämä virhe voi pahimmillaan sokeuttaa
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä
- Näitä etunimiä annetaan nyt vauvoille – katso tämän hetken suosikit