Tutkittu juttu: 8 syytä, miksi joku saattaa rakastua sinuun
Niin biologiset kuin kulttuuriset syyt voivat vaikuttaa rakkauden roihahtamiseen.
On tehty paljon tutkimuksia syistä, miksi ihmiset rakastuvat. Tech Insiderin mukaan osittain sen on selitetty johtuvan sosiaalisista ja kulttuurisista toimista, kuten jaetuista arvoista ja kokemuksista, kun taas osa syistä viittaa biologiaan, kuten hajumme tai pituutemme. Alla onkin kahdeksan mahdollista, psykologista ja tutkittua syytä sille, miksi joku saattaa rakastua sinuun. 1. Ihmisillä on tapana rakastua ihmisiin, jotka ovat samankaltaisia kuin he itse. Samat arvot, elämänkokemukset, samanlainen viehättävyyden taso ja ikä voivat kaikki vaikuttaa merkittävästi. 2. Jos fyysisesti muistutat toista hänen vanhemmistaan. Se voi tarkoittaa niin hiusten ja silmien väriä, mutta myös ikää. Nuorena vanhemmaksi tulleiden lapset etsivät todennäköisemmin nuorempia kumppaneita. 3. Tuoksu/haju voi vaikuttaa. Esimerkiksi ovulaation aikana naiset voivat suosia miehiä, joilla on enemmän testosteronia. Miehet sen sijaan saattavat suosia naisten tuoksuja tietyistä kuukautiskierron vaiheista. 4. Pituudella voi olla suuri merkitys viehättävyyden kannalta. Etenkin miehillä etua on siitä, jos on pitkä. 5. Jos jaat yhdessä hänen kanssaan jännittäviä tai pelottavia kokemuksia. 6. Jos asut hänen lähellään, voi välillenne todennäköisemmin syntyä jotain, koska törmäätte toisiinne usein. 7. Hymyileminen tekee sinut viehättäväksi. Tutkimusten mukaan monet ihmiset tuntevat vetoa positiivisiin ihmisiin. 8. Jos asentosi on avoin, vaikutat lähestyttävämmältä ja viehättävämmältä. Lähde: Tech InsiderLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle
- 7 pientä arjen tekoa, jotka vievät kohti kesäkuntoa – aloita jo tänään
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Näin kävellessäsi kehosi joutuu turhaan koetukselle – tämä virhe on yleinen
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Näistä merkeistä tiedät, että mies haluaisi vetää sinut syliinsä ja suudella
- 10 tapaa, joilla mies yrittää flirttailla (ja onnistuu lähinnä ärsyttämään)
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Nämä värit tekevät vaikutuksen miehiin – kokeile seuraavilla treffeillä
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Jos teet tätä nukkuessasi, on aika hakeutua lääkäriin
- 16 asiaa, joita tämän päivän lapset eivät voi ymmärtää – muistatko sinä nämä?
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus? Kaikki tiivistyy kolmeen asiaan
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Oman terveyden kanssa ei kannata leikkiä – 6 asiaa, joista lääkärille pitää kertoa totuus
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla