Tutkimus: Yksinäiseksi olonsa tuntevat sairastuvat helpommin
Jos tunnet olosi yksinäiseksi, voit sairastua helpommin.
Yksinäisyys voi saada olon tuntumaan kurjalta ja alakuloiselta, mutta sen lisäksi se voi saada sinut myös sairastumaan. Yksinäisyys aiheuttaa muutoksia kehossasi, mikä saa sinut sairastumaan helpommin. Chicagon yliopiston tutkijat tarkastelivat tutkimustaan varten kymmenen vuotta kestäneeseen toiseen tutkimukseen osallistuneiden 141 ihmisen veri- ja virtsanäytteitä. Tämän lisäksi he tekivät osallistujille vuosittain kyselyn selvittääkseen, kuinka yksinäisiä ja sosiaalisesti syrjäytyneitä he olivat. Metron mukaan tutkijat saivat selville, että yksinäisemmäksi olonsa tunteneilla oli enemmän kehossaan noradrenaliinia, joka muuttaa valkosolujen määrää kehossa. Tämä taas laskee kehon voimaa taistella flunssaa ja tulehduksia vastaan. Yksinäisyys vaikuttaa myös stressiin, minkä tiedetään vähentävän immuunijärjestelmän toimintaa ja aiheuttavan terveysongelmia. Metron mukaan kannattaakin siis pysyä sosiaalisena, lähentyä ystävien kanssa ja vierailla itsensä yksinäiseksi tuntevien luona; se on hyvästä henkiselle hyvinvoinnille ja tutkimuksen perusteella myös fyysiselle hyvinvoinnille. Lähde: MetroLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tutkimus paljastaa nuorten miesten asenteet avioliittoon – tulos häiritsee monia
- Luulitko olevasi tehokas multitaskaaja? Totuus on toinen
- Haaveiletko sinkkuelämästä? Taustalla voi olla kaipuu johonkin muuhun
- Koira tekee näin vain kaikkein tärkeimmälle ihmiselle – oletko se sinä?
- Kumppani voi vaikuttaa uraasi enemmän kuin luulet – yksi piirre ratkaisee
- Siistit ihmiset tekevät nämä 6 asiaa päivittäin – kuulutko joukkoon?
- Yleisesti paheksuttu tapa voikin vahvistaa parisuhdetta – siksi sitä ei kannata tuomita
- 10 lausetta, jotka jokaisen lapsen pitäisi kuulla päivittäin
- Erityisesti naisten kannattaa huolehtia C-vitamiinin saannista – 4 hyvää syytä
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tehosta painonpudotusta tällä simppelillä juomalla – ainekset löytyvät keittiöstä
- Seksin jälkeinen käytös kertoo enemmän kuin uskot suhteestanne
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Maalaa pieniä kiviä punaiseksi ja laita puutarhaan – yllättävän nerokas idea
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Näin lenkkeily rasittaa koiran kehoa – monelle valitettavan arkipäiväinen tapa