Tutkimus: Vietä enemmän aikaa isovanhempiesi kanssa – yksinäisyys kohtalokasta iäkkäille

Jos mahdollista, kannattaa myös tarjoutua seuraksi muille iäkkäille kuin omille isovanhemmille.
Vierailu isovanhempien luona tai vaikkapa pyytäminen heidät luoksesi syömään voi sekä parantaa heidän elämänlaatuaan että pidentää elinikää, kertoo Good Housekeeping. Tutkimus selvitti, että yksinäisyydellä on iso rooli vanhuuteen yhdistetyssä heikkenemisessä.
University of California, San Francisco -yliopiston tutkijoiden tutkimuksessa seurattiin 1 600 aikuista, jotka olivat keski-iältään 71-vuotiaita. Tutkimuksessa selvisi, että sosioekonomisen statuksen ja terveyden kontrolloinnista huolimatta yksinäisillä oli korkeampi kuolleisuus.
Good Housekeepingin mukaan lähes 23 prosenttia yksinäisistä osallistujista kuoli kuuden vuoden kuluessa tutkimuksesta verrattuna 14 prosenttiin heistä, jotka kertoivat riittävästä seurasta.
”Tarve, joka meillä on ollut koko elämämme ajan – ihmiset, jotka tuntevat meidät, arvostavat meitä, tuovat meille iloa – se ei poistu koskaan”, kokeneempi geriatrinen sosiaalityöntekijä Barbara Moscowitz kommentoi.
Iäkkäät arvostavat ihmissuhteita niin paljon, että usein katsovat läpi sormien enemmän asioita kuin heidän lapsensa tai lapsenlapsensa. Tämä johtuu ihmiskehityksen professori Rosemary Bliesznerin mukaan tärkeistä suhdetaidoista, joita isovanhemmilla on ollut koko pitkä ikä aikaa hioa.
”Iäkkäät ovat melko suvaitsevaisia ystävien epätäydellisyyksien ja kummalisten tapojen suhteen, enemmän kuin nuoret aikuiset”, Blieszner sanoi.
”Kun olet iäkkäämpi, tuot paljon enemmän kokemusta ihmissuhteisiisi. Tiedät minkä puolesta kannattaa taistella ja minkä puolesta ei”, hän jatkoi.
Good Housekeepingin mukaan sen lisäksi, että viettää aikaa iäkkäiden sukulaisten ja ystävien kanssa, on myös tärkeää rohkaista iäkkäiden ihmissuhteita, minkä takia vanhuksilla on taipumusta pärjätä itsenäisissä tai kotihoidon ympäristöissä – nämä asumismuodot tarjoavat enemmän tapoja olla sosiaalinen.
On myös hyvä muistaa, että ajan viettäminen isovanhempien kanssa ei vain ole hyvästä heidän kannaltaan, vaan se hyödyttää myös nuorempia ja Good Housekeepingin mukaan symbioottinen suhde on kiistämätön. Vanhukset saavat seuraa ja keskustelua, joka on tärkeää päivittäistä elämää ajatellen ja nuoremmat saavat heidän läheisyytensä sekä kuulla vanhusten tarinoita – ja herkullisten herkkujen salaiset reseptit.
Lähde: Good Housekeeping
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä