Tutkimus selvitti: Nämä ovat maailman tylsimmät työt
Kyselytutkimuksella on selvitetty niin maailman tylsimmät työt kuin myös missä päin maailmaa ovat tylsistyneimmät työntekijät.
Monet ovat saattaneet joskus kesken työpäivän turhautua ja todeta, että oma työ on maailman tylsintä hommaa. Kyselytutkimuksen avulla on kuitenkin selvitetty, mitkä ovat todella kaikista tylsimmät työt. Tutkimuksen mukaan eniten töissä tylsistyvät lakialan ammattilaiset, projektinhallintaa hoitavat työntekijät ja tukipalveluihin osallistuvat. Työllistämisasiantuntija Emolumentin julkaisemaan kyselytutkimukseen osallistui 1 300 ammattilaista 14 eri alalta. Kyselyllä selvitettiin myös, missä päin maailmaa ovat tylsistyneimmät työntekijät. Kärkipaikan nappasi Arabiemiirikunnat, Italia sijoittui toiseksi ja Yhdysvallat kolmanneksi. ”Korkean palkan myötä Arabiemiirikuntien ammattilaiset todennäköisemmin sietävät tylsiä töitä tai yrityksiä, jopa tehdessään töitä kuutena päivänä viikossa”, Emolument sanoi. Alta voit vielä katsoa kyselyn tuloksiin perustuvan top 10 -listauksen maailman tylsimmistä töistä. Prosenttiosuudet on saatu sen mukaan, kuinka moni kyseisen alan ammattilainen kertoi mieltävänsä työnsä tylsäksi. 1. Lain parissa työskentely (81%) 2. Projektinhallinta (78%) 3. Tukitehtävät (71%) 4. Rahoituksen hallinta (68%) 5. Konsultointi ja kirjanpito (67%) 6. Rahoituspalvelut ja pankkitoiminta (67%) 7. Tekniikan parissa työskentely (64%) 8. Myynti (61%) 9. Markkinointi ja viestintä (60%) 10. IT-ala (56%) Voit lukea lisää Emolumentin kyselytutkimuksesta täällä.Onko sinun työsi mukana top 10 tylsiempien töiden joukossa? Entä miellätkö itse työsi tylsäksi? Kerro se kommenteissa!
Lähde: MetroLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Näin rakennat lapsellesi vahvan itsetunnon – 8 asiaa, jotka jokaisen vanhemman tulisi muistaa
- Juhlapyhät koettelevat parisuhdetta – näitä sudenkuoppia ainakin kannattaa välttää
- Näitä asioita naiset toivovat joululahjaksi – apua viime hetken lahjaostoksiin
- Saako perhejoulu sinutkin raivon partaalle? Psykologi neuvoo, miten valmistautua henkisesti
- Syvällä lymyilevä häpeä tuskastuttaa eronneita – nämä 4 asiaa nousevat toistuvasti esiin
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä