Tutkimus: Lapsia saaneet elävät pidempään kuin lapsettomat

Lasten saamisella voi olla elinikää pidentävä vaikutus.
Vaikka vanhemmat saattavat vitsailla, että lapset vievät vuosia pois heidän eliniästään, on lasten saamisella todellisuudessa päinvastainen vaikutus. The Independent kertoo ruotsalaistutkimuksen selvittäneen, että lapsia saaneet voivat elää pidempään kuin lapsettomat ihmiset.
Tukholomassa sijaitsevan Karoliinisen instituutin tutkimuksen mukaan 60 vuotta täytettyään miehet ja naiset elävät pidempään, jos heillä on vähintään yksi lapsi. Tutkijat käyttivät apunaan ruotsalaisia väestötietoja yli 1,4 miljoonalta ihmiseltä, jotka olivat syntyneet vuosien 1911 ja 1925 välillä.
The Independentin mukaan tutkijat saivat selville, että 60 vuotta täytettyään isät elävät keskimäärin vielä 20,2 vuotta, kun taas lapsettomien miesten kohdalla vuosia kertyi 18,4 vuotta lisää. Kuuskymppisiä vietettyään äidit sen sijaan elävät vielä keskimäärin 24,6 vuotta, puolitoista vuotta pidempään kuin lapsettomat naiset.
Tutkijat antoivat tästä myös yhden esimerkin: 80-vuotiaan isän riski kuolla oli 7,4 prosenttia, kun taas lapsettomalla 80-vuotiaalla miehellä riski oli 8,3 prosenttia.
Vaikka muissa tutkimuksissa on The Independentin mukaan paljastettu, että tyttärien vanhemmat elävät pidempään kuin poikia omaavat, ei ruotsalaistutkimuksessa lasten sukupuolella ollut vaikutusta.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.
Lähde: The Independent
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Äiti, tunnetko jatkuvaa syyllisyyttä? Näin voit helpottaa oloasi
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Miehet rakastavat, kun nainen tekee nämä 10 asiaa – teetkö sinä?
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne