Tutkijat selvittivät: Tästä syystä toiset kyttäävät todennäköisemmin ex-kumppaneitaan Facebookissa

Osalla taipumus exän Facebook-stalkkaukseen on suurempi ja tutkijat paljastivat, mistä se voi johtua.
Kun parisuhde on päättynyt, jotkut päätyvät penkomaan entisen kumppanin Facebook-profiilia toisinaan pitkiksikin ajoiksi. Ohion osavaltionyliopiston ja Havaijin yliopiston tutkijat ova selvittäneet, miksi toiset todennäköisemmin kyttääväät entisiä kumppaneitaan sosiaalisessa mediassa kuin toiset.
Tutkijoille ilmeni, että henkilöt, jotka ovat epävarmempia ja ahdistuneempia suhteestaan, ovat yleensä enemmän traumatisoituneita erosta. Mitä traumatisoituneempi erosta on, sitä todennäköisemmin entisen kumppanin Facebook-profiilia pitää silmällä.
Brittilehti Metron mukaan some-kyttääminen on ilmeistä; jos edelleen murehdit ja vatvot, mikä meni pieleen, sitä todennäköisemmin koetat ymmärtää eroa sosiaalisen median kautta.
Tutkimus myös nosti esiin, kuinka ex-kumppanin nettipuuhien kyttääminen on haitallista omalle hyvinvoinnille.
”Erosta eniten traumatisoituneet todennäköisimmin seuraavat ex-kumppania netissä, minkä aiempi tutkimus osoittaa voivan viivästyttää emotionaalista toipumista”, tutkijat kirjoittivat.
”Tämä löydös osoittaa, että erosta paljon ahdinkoa kokevien pitäisi harkita irrottautumista ex-kumppanista”, tutkijat lisäävät.
Kuten voikin olettaa, ex-kumppanin kyttääminen Facebookissa pitkittää emotionaalista ahdinkoa, kun vatvot liikaa, miten kaikki olisi voinut mennä ja vertaat itseäsi ex-kumppanin uuteen heilaan. Siksi parasta voikin olla painaa Poista kavereista -nappia.
Lähde: Metro
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Äiti, tunnetko jatkuvaa syyllisyyttä? Näin voit helpottaa oloasi
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Miehet rakastavat, kun nainen tekee nämä 10 asiaa – teetkö sinä?
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne