Tiedätkö ihanteellisen nukahtamisajankohtasi? Näin tunnistat sinulle sopivimman nukkumaanmenoajan
Oman uniportin ohittaminen saattaa johtaa sängyssä pyörimiseen.
Jos illalla joudut pyörimään sängyssä eikä uni tule millään väsymyksestä huolimatta, olet saattanut ohittaa ihanteellisen nukahtamisajankohtasi, eli uniportin. Mehiläisen koulutettu uniohjaaja ja psykiatrian erikoissairaanhoitaja Ullamaija Keskisen mukaan unentarve on ihmisillä hieman erilainen.
”Mutta suurin osa pärjää hyvin noin 7–8 tunnin yöunilla. Nukahtamisen oikea-aikaisuus vaihtelee yksilöllisesti, joten uniportti, eli alttius nukahtaa helposti, on ihmisillä eri aikaan eikä yhtä oikeaa nukkumaanmenoaikaa ole”, hän kertoo tiedotteessa.
Unesta kannattaisi tarttua heti kiinni, kun tuntee itsensä uneliaaksi. Uneliaisuus kertoo siitä, että oma uniportti on auki ja on riittävän rentoutunut nukahtaakseen, ja kun oma uniportti sulkeutuu, tulee taas virkeämpi olo ja nukahtaminen voi viivästyä.
”Usein saattaa olla niin, että uniongelmista kärsivä ihminen on kadottanut tiedon siitä, mikä on itselleen sopivin uniporttiaika. Tällöin kannattaa miettiä, milloin ennen menikään nukkumaan, kun ei vielä ollut uniongelmia”, Keskinen opastaa.
Jatkuvasti väsyneenä voi olla hankala erottaa uneliasta oloa väsymyksestä. Väsyneenäkin keho voi olla jännittynyt ja mieli levoton, jolloin ei pysty rauhoittumaan ja nukahtaminen vaikeutuu.
Älä yritä nukahtaa väkisin
Nukahtamista ei kannata yrittää väkisin. Mehiläisen mukaan jos uni ei tule 15-20 minuutin aikana valojen sammuttamisen jälkeen, on parempi nousta ylös eikä pakottaa itseään pyörimään sängyssä.
Sänkyyn ei myös kannata mennä varmuuden vuoksi liian aikaisin. Unen odottelu sängyssä voi stressata pikemminkin kuin rentouttaa.
Ennen nukkumaanmenoa on hyvä rauhoittua hyvissä ajoin ja varata rauhoittumiseen aikaa. Mehiläisen mukaan noin 1,5-2 tuntia on sopiva aika, joka kannattaa varata päivän vireystilan laskemiseen.
Jos on koko päivän ajan menossa tai puuhastelee aktiivisesti kaikkea nukkumaanmenoon saakka, voi olla melko vaikeaa tunnistaa hetkeä, jolloin unettaa luonnollisesti. Jos on erityisen vaikeaa rauhoittua, voi kokeilla tehdä vaikkapa erityisiä rentoutusharjoituksia.
Suosi säännöllistä vuorokausirytmiä
Mehiläinen muistuttaa, että sekä säännöllinen nukkumaanmenoaika että säännöllinen heräämisajankohta tukevat säännöllistä vuorokausirytmiä – ja siten myös ihanteellisen nukkumaanmenoajan löytymistä.
Ihmisellä on luonnollinen ja fysiologinen tarve nukkua yöllä, mikä häiriintyy helposti silloin, kun on paljon poikkeavia työaikoja, vuorotyötä ja uni-valverytmistä poiketaan jatkuvasti.
”Jos perusta on kunnossa, eli päivällä on riittävän vireä, ei ole erityisiä huolia tai muita valvottavia tekijöitä, muutamat poikkeukset eivät sekoita unirytmiä ja hankaloita nukahtamista. Pari huonosti nukuttua yötä kestää ihan hyvin, ja huonosti nukutut yöt normaalisti korvaantuvat seuraavien hyvien yöunien aikana”, Keskinen sanoo.
”Kannattaa kuitenkin palata omaan unirytmiin mahdollisimman pian poikkeuksien jälkeen”, hän lisää.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?