Terveytesi voi kärsiä, jos nukut liikaa – nämä ovat 6 suurinta terveysriskiä

Kyllä, on mahdollista nukkua liikaa.
Monesta voi tuntua siltä, ettei saa tarpeeksi unta ja nukkuminen liikaa on absurdi ajatus. Se on kuitenkin täysin mahdollista.
Suurin osa aikuisista tarvitsee 7-9 tuntia unta tunteakseen olonsa parhaimmakseen ja toimiakseen parhaimmillaan. Voit selvittää sinulle sopivan unimäärän esimerkiksi tällä aiemmassa artikkelissa kerrotulla tavalla.
Jos säännöllisesti nukkuu yli 9 tuntia yössä, voi se olla merkki piilossa olevasta sairaudesta sekä se nostaa riskiä erilaisiin terveysongelmiin. Alle on listattu 6 suurinta terveysriskiä, mitä liiallisesta nukkumisesta voi seurata.
1. Se voi nostaa masennuksen riskiä
Vuonna 2014 tehdyn aikuisten kaksosten tutkimuksen myötä tutkijoille selvisi, että pitkään nukkuminen lisää masennusoireiden riskiä. Osallistujat, jotka nukkuivat 7-9 tuntia omasivat 27 prosentin periytyvyyden masennusoireille, kun taas 9 tuntia tai enemmän nukkuvilla se nousi 49 prosenttiin.
2. Se voi heikentää aivoja
Vuonna 2012 julkaistu tutkimus paljasti, että iäkkäiden naisten keskuudessa liiallinen nukkuminen (tai liian vähäinen) heikensi aivojen toimintaa kuuden vuoden aikana. Yli 9 tuntia joka yö nukkuneilla aivoissa oli nähtävissä muutoksia samalla tavalla kuin olisi ikääntynyt pari vuotta.
3. Liiallinen uni voi lisätä diabetesriskiä
Pieni kanadalaistutkimus selvitti, että yli 8 tuntia nukkuvilla on tuplasti korkeampi todennäköisyys sairastua tyypin II diabetekseen tai heikentyneeseen glukoosinsietoon kuuden vuoden aikana kuin ihmisillä, jotka nukkuivat 7-8 tuntia yössä.
4. Paino voi nousta
Yllä mainittu kanadalaistutkimus perehtyi myös quebeciläisten aikuisten painoindeksiin ja painonnousuun kuuden vuoden aikana. Lyhyitä ja pitkiä yöunia nukkuvilla paino nousi enemmän kuuden vuoden aikana kuin heillä, jotka nukkuivat 7-8 tuntia yössä. Ihmiset, jotka nukkuivat 9-10 tuntia joka yö omasivat 25 prosenttia korkeamman todennäköisyyden sille, että paino nousi tutkimuksen aikana viisi kiloa huolimatta siitä, että tutkimuksessa huomioitiin ruoan syöminen ja fyysinen kuntoilu.
5. Se voi olla haitaksi sydämelle
Vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen mukaan nukkumalla 8 tuntia tai enemmän joka yö on yhteys kohonneeseen riskiin sairastua sydänongelmiin. Tutkijat analysoivat dataa yli 3 000 ihmiseltä ja tästä paljastui, että pitkään nukkuvilla oli kaksi kertaa korkeampi riski sairastua angina pectorikseen ja 1,1 kertainen riski sepelvaltimotautiin.
6. Se voi viedä aiemmin hautaan
Vuonna 2010 tehdyn 16 eri tutkimuksen tarkastelun myötä tutkijat selvittivät, että sekä vähän että paljon nukkuvilla on korkeampi riski kuolla mistä tahansa syystä. Yli 8 tuntia yössä nukkuminen oli kytköksissä 1,3 kertaa korkeampaan kuolemanriskiin 1 382 999 tutkimukseen osallistuneen keskuudessa.
Lähde: HuffPost
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne