Tämä vanha ensitreffien tapa on edelleen voimissaan
Monelle tämä asia on olennainen osa ensitreffejä.
Tuhannelle aikuiselle tehdyn kyselyn mukaan vanha treffitapa on edelleen voimissaan, kertoo Women’s Health. NerdWalletin teettämän kyselyn mukaan 77 prosenttia parisuhteessa olevista uskoo, että miesten pitäisi edelleen maksaa ensimmäisten treffien lasku. Women’s Healthin mukaan on hieman kummallista, että miesten edelleen odotetaan maksavan lasku, koska naiset saattavat usein tienata miehiä enemmän. ”Symbolisella tasolla naiset voivat edelleen haluta tuntevan, että mies huolehtii ja miehet haluavat näyttää, että voivat tarjota”, deittailuvalmentaja ja MatchmakerCafe.com:n perustaja Nancy Slotnick kertoi Women’s Healthille. Slotnickin mukaan osa miehistä myös voi kokea ensitreffien laskun maksamisen tapana lähettää tietynlainen viesti, kuten, että mies on taloudellisesti vakaa tai hänelle ne ovat todella treffit eikä vain esimerkiksi oluset kaverin kanssa. Tästä huolimatta olisi kohteliasta, että naiset edes tarjoutuisivat maksamaan. ”Et halua, että mies ajattelee sinun käyttävän hyväkseen häntä”, Slotnick sanoo. Women’s Health muistuttaa myös, että kaikki kyselyyn vastanneet miehet ja naiset eivät ajatelleet maksamisen ensitreffeillä olevan miehen vastuulla, joten jos olet treffeillä miehen kanssa, joka ei ajattele maksamisen olevan hänen velvollisuuteensa, voi tilanteesta tulla kiusallinen. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos nämä 14 asiaa tuntuvat raskailta nyt, uusi vuosi voi tuoda mukanaan toivotun muutoksen
- Moni vanhempi mokaa tässä – nämä 5 asiaa olisi parempi jättää sanomatta
- Nainen rakastaa miestään aidosti, jos hän kuvailee häntä näillä 11 sanalla
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Helpotus kuukautiskipuihin voi löytyä vitamiinien joukosta
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja