Tämä tapa voi vähentää huonojen yöunien aiheuttamaa ennenaikaisen kuoleman riskiä
Terveellisen ruokavalion ja liikunnan lisäksi hyvin nukutut yöt ovat tärkeää hyvinvoinnin sekä terveyden kannalta.
Jos univaikeudet ja huonosti nukutut yöt ovat tuttua, on tutkimus paljastanut tavan, jolla niiden aiheuttamaa vahinkoa voi korjata. British Journal of Sports Medicinessa julkaistun tutkimuksen mukaan reipas kävely 150 minuutin (2,5 tuntia) ajan viikossa voi vähentää huonoista yöunista johtuvaa ennenaikaisen kuoleman riskiä, kertoo Metro.
Tutkimuksessa ilmeni, että kuntoilu Maailman terveysjärjestön (WHO) linjaamien suositusten mukaan eliminoi suuren osan huonosti nukuttujen öiden vahingollisesta yhteydestä kuolemanriskiin. WHO:n mukaan aikuisten tulisi liikkua vähintään 150 minuuttia, eli 2,5 tuntia viikossa sekä tehdä lihaskuntoharjoituksia vähintään kahdesti viikossa.
Tutkimuksessa analysoitiin dataa 380 055 ihmiseltä, jotka olivat keskimäärin 56-vuotiaita. Metron mukaan 11 vuoden seurannan aikana 15 503 osallistujaa menehtyi, joista 4 095 kuolemaa johtui sydän- ja verisuonisairauksista ja 9 064 syövistä.
Tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden liikuntamäärät luokiteltiin joko korkeaksi, keskimääräiseksi tai alhaiseksi. Lisäksi heidän yöunensa luokiteltiin joko terveelliseksi, keskiverroksi tai heikoksi.
Metron mukaan tutkijat saivat selville, että vähän liikkuneilla ja huonosti nukkuneilla oli 57 prosenttia suurempi riski ennenaikaiseen kuolemaan mistä tahansa syystä kuin niillä osallistujilla, jotka kuntoilivat paljon ja nukkuivat terveellisesti. Lisäksi heillä oli 67 prosenttia suurempi riski menehtyä sydän- ja verisuonisairauksien takia sekä 45 prosenttia suurempi riski menehtyä syöpään.
Tutkijat kuitenkin totesivat, että jos ihmiset liikkuivat WHO:n alhaisimpien liikuntasuositusten mukaan, poistui silloin valtaosa huonojen yöunien ja kuoleman välisestä yhteydestä. Metron mukaan lisätutkimukset ovat kuitenkin tarpeen ja siksi on tärkeä myös huolehtia hyvistä yöunista riittävän liikunnan lisäksi.
Voit tutustua tutkimukseen tarkemmin täällä.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lentokentällä tehty harmittomalta tuntuva virhe voi johtaa ikävään ja kalliiseen yllätykseen
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Tällaiset oireet helteellä ovat vakava hälytysmerkki – soita heti hätänumeroon
- Nämä mokat voivat pilata koko festariviikonlopun – kokenut kävijä osaa varautua
- Tienaatko enemmän vai vähemmän kuin keskivertosuomalainen? Katso vertailu
- Lääkäri varoittaa: tämä virhe voi pahentaa hyttysenpiston kutinaa
- Kuinka paljon liikuntaa tarvitaan? Tuore tutkimus antaa lohdullisen vastauksen
- Omat juomat festareille? Suomalaiset kertovat luovimmat virityksensä
- Milloin punkin puremasta pitää huolestua? Tarkista nämä merkit
- Miksi jäätelö aiheuttaa joskus päänsärkyä? Selitys on yllättävän yksinkertainen
- Outo oire silmissä voi kertoa aivoinfarktista – lääkäriin pitää hakeutua heti
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Naiset luulevat miesten pitävän näitä asioita seksikkäinä – todellisuus on toinen
- Jos vastaat näihin 6 kysymykseen kyllä, olet löytänyt sielunkumppanisi
- Löytyykö sinunkin laatikostasi näitä? Harva muistaa koskaan ostaneensa niitä
- Asia, jossa et onnistu huijaamaan hammaslääkäriä – “sen näkee kyllä”
- Naiset listasivat 8 asiaa, joihin toivoisivat miehen kiinnittävän enemmän huomiota seksissä
- Käytätkö Crocseja? 7 syytä harkita käyttöä uudelleen