Tämä on todellinen ilmiö: COVID-19-pandemia aiheuttaa hiustenlähtöä naisilla
Kuinka stressaantunut olet ollut viimeisen 12 kuukauden aikana?
COVID-19-pandemian puhkeaminen on ollut kenties viime aikoina eniten ihmisiä stressaavin tapahtuma. Ei siis ole yllätys, että yli puolet viime vuonna Harvardin tutkimista amerikkalaisista on tiettävästi stressaantuneempia kuin ennen pandemian alkua.
COVID-19 ja naisten stressiin liittyvä hiustenlähtö
Yksi hälyttävä tilasto on, että New York Times -lehden äskettäin julkaistun artikkelin mukaan hiustenlähtöön liittyvät Google-haut ovat lisääntyneet lähes 10% viimeisten 12 kuukauden aikana. Tämä tarkoittaa, että COVID-19-pandemian puhkeamisen jälkeen yhä useammat naiset kokevat ilmiön, joka tunnetaan nimellä ”telogeeninen hiustenlähtö”. Tämä ilmiö, joka tunnetaan yleisemmin väliaikaisena hiustenlähtönä, voi saada hiukset lähtemään kolme kertaa nopeammin, joskus jopa vielä nopeammin.
Vaikka hiustenlähtö on yleensä yleisempää miehillä, itse telogeenistä hiustenlähtöä esiintyy yleisemmin naisilla – varsinkin raskaiden jaksojen, kuten synnytyksen jälkeen. Eräs New Yorkin lääkärikeskuksen ihotautilääkäri, tohtori Abigail Cline, sanoo, että ”kaikenlainen stressi” voi laukaista telogeenisen hiustenlähdön. Riippumatta siitä, liittyykö se suoraan fyysiseen tai henkiseen stressiin.
Harvardin lääketieteellisen koulun mukaan, väliaikainen hiustenlähtö, joka tapahtuu telogeenisen hiustenlähdön kautta, alkaa tyypillisesti näkyä 2-4 kuukauden kuluttua stressaavasta tapahtumasta. Aika jonka hiustenlähtö kestää on yksilöllistä, kuten myös se, kuinka paljon hiuksia lähtee. Monet lääketieteen ammattilaiset suosittelevatkin kääntymään asiantuntijan tai lääkärin puoleen, jos telogeeninen hiustenlähtö aiheuttaa huolta tai siihen haluaa apua.
Lue myös, miten hiustenlähtöä voi tulevaisuudessa estää.
Onko sinulla tai tutuillasi lähtenyt hiuksia enemmän pandemian aikana? Jaa juttu ja keskustele!
Lähde: Women Daily Magazine
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista