Tämä on ikä, jolloin olet onnellisin ja itsevarmin – ja tässä iässä et ole
Se tiedetään, että ikä tuo viisautta, mutta näköjään paljon muutakin hyvää.
Tutkimuksen mukaan 18–25-vuotiaat kärsivät eniten masennuksesta. Yli 50-vuotiaiden kohdalla masennusta on vähiten, mutta on eräs ikä, jolloin tuntee olonsa kaikista onnellisemmaksi ja olo on samalla myös itsevarmin.
Tässä iässä saa elää vakaata elämää ja se tekee onnelliseksi ja itsevarmaksi
Jo vuosia sitten tehdyssä tutkimuksessa saatiin selville, että tämän päivän noin 20–30-vuotiaat eivät ole yhtä onnellisia, kuin heidän vanhempansa. Sen ajatellaan johtuvan siitä, että vanhempana ihmisensä on parempi poistamaan elämästään stressiä aiheuttavia tekijöitä, koska on viisaampi kuin nuorempana. Viisaus lisää siis onnea!
Itseluottamuksen on todettu saavuttavan huippunsa noin 60-vuoden iässä, jonka ajatellaan johtuvan siitä, että saa elää vakaassa ympäristössä, jossa lapset on kasvatettu, työssä on saavutettu se mitä on ehkä haettu ja ystävyyssuhteet on hankittu.
Ikääntyessä voi myös joutua kokemaan vähemmän negatiivisia asioita, joten ei ihme, että 60-vuotiaana elää todennäköisemmin onnellisinta ja itsevarminta aikaa.
Lähde: Huffpost
LUE MYÖS
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi