Tämä asia heikentää eniten suomalaisten seksielämän laatua, paljastaa tutkimus
Noin neljännes suomalaisista (23 %) on jollain tapaa tyytymättömiä seksielämäänsä, selviää Kaalimato.comin teettämästä kyselytutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan yleisin seksin laatua heikentävä tekijä on oman intohimon puute tai haluttomuus (26 %). Myös kumppanin intohimon puute tai haluttomuus (22 %) ja ajanpuute (20 %) ovat yleisiä seksielämän laatua heikentäviä tekijöitä.
Kaalimadon mukaan naisten ja miesten välillä on havaittavissa eroja siinä, millaisten tekijöiden koetaan erityisesti heikentävän oman seksielämän laatua. Miesten kohdalla merkittävimmäksi seksin laatua heikentäväksi tekijäksi nousee kumppanin haluttomuus (28 %), kun taas naisten seksielämän laatua haastaa eniten oman intohimon puute (30 %).
”Seksihalut voivat vaihdella kausittain, joten lyhytaikaisesta omasta tai kumppanin haluttomuudesta ei ole vielä syytä huolestua”, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen sanoo.
”Hyvä perusohje on, että yli puoli vuotta haluttomuuden jatkuttua sen syitä on suositeltavaa lähteä selvittämään, jos haluttomampi osapuoli kokee asian vaivaavan itseään”, hän neuvoo.
Esileikin puute haittaa naisia
Tutkimuksen mukaan suomalaisnaisten toiseksi yleisin seksin laatua heikentävä tekijä on puutteellinen esileikki. Tämän kokee haasteena joka viides nainen (20 %), mutta miehistä vain kuusi prosenttia.
Kaalimato kertoo, että naisten vastauksissa korostuvat myös seksikivut (naiset 13 %, miehet 4 %) sekä puutteellinen tyydytys (naiset 13 %, miehet 6 %). Miesten seksielämän laatua heikentää useammin heikko fyysinen kunto (miehet 16 %, naiset 10 %) ja liian suuret odotukset (miehet 13 %, naiset 7 %).
Tutkimuksessa ilmeni, että seksin laatua heikentäviä tekijöitä esiintyy eniten 18-34-vuotiailla, joiden seksin laatua haittaavat erityisesti heikko itsetunto, puutteellinen esileikki, psyykkiset ongelmat ja seksikivut. Vanhempaa ikää edustavien joukossa seksin laatua heikentää merkittävästi vain oma tai kumppanin haluttomuus sekä mahdollinen vakituisen kumppanin puuttuminen.
”Monet seksielämän laatua heikentävät tekijät on mahdollista korjata lisäämällä avointa kommunikointia kumppanin kanssa”, Lavikainen toteaa.
Seksuaaliterapeutin mukaan jos haasteena on kuitenkin lääkitystä vaativat psyykkiset ongelmat, on hyvä tiedostaa, että kaikki mielialalääkkeet eivät vaikuta seksuaaliseen halukkuuteen samalla tavalla. Lavikainen suosittelee ottamaan asian puheeksi lääkärin kanssa, jos oma lääkitys syö seksihaluja ja asia vaivaa itseä.
Halua on kahdenlaista
Kaalimato muistuttaa, että seksuaalinen halu vaatii syntyäkseen aina otolliset olosuhteet. Esimerkiksi vähäinen uni tai stressaava elämäntilanne vaikuttaa luonnollisesti negatiivisesti haluihin.
Lavikainen kannustaa pariskuntia käymään tarkempaa keskustelua omista haluistaan eli siitä, millaiset asiat vaikuttavat itsellä seksuaaliseen halukkuuteen ja mitä himon syttymiseen tarvitaan.
”Seksuaalinen halu voidaan jakaa sisältä kumpuavaan ’spontaaniin’ ja ulkopuolelta syntyvään ’responsiiviseen’ haluun”, hän selittää.
Lavikaisen mukaan joku saattaa kokea kuuluvansa enemmän toiseen ääripäistä tai näiden välinen suhde voi vaihdella elämäntilanteiden mukana.
”Kumpikin tapa kokea seksuaalista halua on silti aivan yhtä oikein”, Lavikainen kertoo.
Responsiivinen halu hieman yleisempää naisilla
Spontaania halua kokevien tekee helpommin mieli seksiä ajasta, paikasta ja tilanteesta riippumatta. Kaalimadon mukaan henkilö saattaa jopa kokea tarvetta päästä purkamaan tätä seksuaalista energiaa säännöllisesti.
Responsiivista halua kokevat tarvitsevat sen sijaan enemmän ulkoisia virikkeitä himon herättämiseen, kuten kumppanin kosketusta, eroottista kirjallisuutta tai pornoa. Responsiivisen halun kokeminen on naisille jonkin verran miehiä yleisempää.
”Mikäli mahdollista responsiivisuutta ei tunnista itsessään, saattaa turhaan luulla, ettei ole seksuaalista halua kokeva ihminen. Kyse voi kuitenkin olla vain piilossa olevista haluista”, Lavikainen sanoo.
”Kumppanin kanssa olisi tärkeää, että läsnä on molempia osapuolia kiihottavia asioita ja mahdollisimman vähän halua jarruttavia tekijöitä”, hän muistuttaa.
Kerroimme aiemmin, mitkä ovat neljä yleistä syytä siihen, jos seksihalut ovat kateissa ja miten tilanteen voi korjata. Voit lukea aiheesta lisää täällä.
Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen vastasi tuhat iältään 18-70-vuotiasta suomalaista. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhtikuussa 2021 ja lähtöotos on kansallisesti edustava.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 11 asiaa, joita mies ei saisi koskaan unohtaa tehdä seksin jälkeen
- Ärsyttävätkö pienet ja kutisevat näpyt ihossa? Näin helposti voit välttää ne
- Kannattaako yö- ja päivävoide ostaa erikseen – vai onko kyseessä vain markkinointikikka?
- 8 virhettä, joita moni nainen tekee hyvässäkin suhteessa – näin pääset niistä eroon
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Laske luomesi! Jos oikean käsivarren määrä ylittää tämän rajan, ihosyöpäriski kasvaa selvästi
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa