Tällaiset silmälasit korostavat parhaiten kasvonpiirteitäsi – lue optikon kehysvinkit
Silmälasivalikoimat ovat monipuoliset ja jokaiseen makuun löytynee sopivat kakkulat.
Silmien hyvinvoinnista olisi tärkeä huolehtia. Säännölliset näöntutkimukset ovat osa kokonaisvaltaista terveystarkastusta, ja kuten kerroimme aiemmin, ne voivat paljastaa myös useita sairauksia.
”Näöntarkastuksessa olisi hyvä käydä kahden vuoden välein sekä tietenkin silloin, jos näössä huomaa muutoksia”, optikko ja Specsavers Forumin yrittäjä Jaana Ylätalo kertoo.
Jos uusien silmälasien hankinta on tullut ajankohtaiseksi, on kehysvaihtoehdoissa paljon valinnanvaraa. Jos mielessä ei ole mitään erityistä tyyliä tai materiaalia kehyksille, voi vaihtoehtoja lähteä kartoittamaan kasvojen muodon mukaan.
Eri kasvonpiirteille sopii paremmin tietyt kehysmallit. Esimerkiksi kulmikkaille sopii paremmin pyöreät kehykset ja pyöreille kulmikkaat.
”Toisinaan tyylikkyys tarkoittaa kuitenkin sääntöjen unohtamista. Kannattaa siis valita ennen kaikkea sellainen malli, jossa tuntee olonsa hyväksi ja itsevarmaksi”, Ylätalo muistuttaa.
Millaiset kehykset sitten sopivat parhaiten eri kasvonpiirteille? Alta löydät optikon vinkit!
Kolmio
Jos sinulla on leveät posket ja leukalinja, mutta kapea otsa, suosittelee Ylätalo valitsemaan kehykset, joissa on väriä ja yksityiskohtia kehyksen yläosassa.
”Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kehyksen leveys on sama tai leveämpi kuin leukasi. Vältä kulmikkaita kehyksiä, sillä ne korostavat kulmikkuutta entisestään”, hän vinkkaa.
Pyöreä
Pyöreissä kasvoissa kulmikkuus on vähäistä, mutta posket täyteläisiä. Pehmeiden kasvonpiirteiden terävöittämiseksi Ylätalo suosittelee kulmikkaita kehyksiä.
”Välttäisin pyöreitä kehyksiä tai linssejä ja suosisin neli- tai kuusikulmaisia kehyksiä”, hän kertoo.
Neliö
Jos kasvosi ovat leveät ja leuka kulmikas, kannattaa valita kevyet kehykset, jotka eivät hallitse kasvoja.
”Kulmikkaita muotoja voi pehmentää pyöreillä ja soikeilla kehysmalleilla. Kulmikkaat kehykset taas korostavat kasvojen kulmikasta muotoa”, Ylätalo selittää.
Ovaali
Ovaalit kasvot ovat symmetriset ja niissä korostuvat myös pehmeät piirteet. Ylätalon mukaan ovaalinmuotoiset kasvot ovat siinä mielessä helppo ”alusta”, että niille sopivat melkein kaikki kehystyypit.
”Siksi onkin hyvä lähteä kokeilemaan vaikka jotain erilaista, kuten moderneja ja kulmikkaita tyylejä”, hän rohkaisee.
Sydän
Jos sinulla taas on leveä otsa, kapea leuka ja välissä korkeat poskipäät, ovat kasvosi sydämenmuotoiset. Tällöin Ylätalo suosittelee muotoja, jotka tasapainottavat kasvojen vaihtelevia leveyksiä.
”Valitse kehykset, joissa on yksityiskohdat kehyksen alapuolella. Vältä taas sellaisia kehyksiä, jotka liioittelevat otsan leveyttä tai leuan kapeutta, kuten esimerkiksi pilottimallit”, optikko sanoo.
Kerroimme aiemmin viisi vinkkiä arkipäivän silmähygieniaan. Lisäksi kerroimme, miksi on tärkeä muistaa suojata silmät keväthangilla liikkuessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää