Suomen euroviisuedustaja selviää lauantaina – yksi finalisteista on ennakkosuosikki kertoimien perusteella, toisen puolesta puhuvat Spotifyn striimit
Suorassa lähetyksessä selviää, kuka saa kunnian olla seuraava viisuedustaja.
Vuoden 2022 Euroviisut järjestetään Italian Torinossa, mutta kuka tai ketkä lähtevät saapasmaahan edustamaan Suomea? Se selviää lauantai-iltana 26. helmikuuta Uuden Musiikin Kilpailun (UMK) finaalissa.
UMK:ssa on mukana yhteensä seitsemän artistia, jotka paljastettiin tammikuussa. He ovat BESS, Cyan Kicks, Isaac Sene, Olivera, The Rasmus, Tommi Läntinen ja Younghearted, ja voit tutustua heidän kappaleisiinsa esimerkiksi aiemmin julkaistussa artikkelissamme täällä tai UMK:n sivustolla.
BESSin kilpailukappale Ram pam pam on pitänyt julkaisunsa jälkeen Suomen Spotifyn kärkipaikkaa hallussaan lähes koko ajan ja rikkonut myös kultalevyrajan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun UMK:ssa mukana oleva kappale ylittää kultarajan tai nousee listaykköseksi ennen UMK-finaalia.
Striimausmäärät kertovat BESSin suosiosta, mutta vedonlyöntitoimistojen kertoimet sen sijaan puhuvat toisen artistin puolesta. Esimerkiksi Unibetilla ja Betssonilla on pienimmät kertoimet The Rasmuksen voitolle, mikä povaisi siis sen olevan todennäköisin voittaja.
Nimekäs ja pitkän uran tehnyt bändi Jezebel-kappaleensa kera on saanut kertoimeksi 1,25-1,35 vedonlyöntitoimistosta riippuen. Tätä kirjoittaessa Unibetin ja Betssonin kertoimet näyttävät tältä (ensin mainittuna kilpailukappale):
- Jezebel, The Rasmus 1,25-1,35
- Ram pam pam, BESS 4,5-4,75
- Hurricane, Cyan Kick 8
- Kuuma jäbä, Isaac Sene 12-15
- Thank God I’m an Atheist, Olivera 14-20
- Sun numero, Younghearted 28-35
- Elämä kantaa mua, Tommi Läntinen 50-70
Blind Channel, JVG ja Vesala esiintyvät finaalissa
UMK:n finaali ratkeaa 26. helmikuuta Yle TV 1:ssä, Yle Areenassa sekä Ylen radiokanavilla kello 21 alkavassa suorassa lähetyksessä Turun Logomosta. Finaalia voi seurata suomen ja selkosuomen selostuksen lisäksi myös ruotsin-, pohjoissaamen-, inarinsaamen-, venäjän- tai englanninkielisellä selostuksella.
Finaalin juontavat artisti Vesala, eli Paula Vesala sekä somevaikuttaja Mmiisas, eli Miisa Rotola-Pukkila. Juontotehtävien lisäksi Vesala esittää finaalissa 18. helmikuuta julkaistun Uu mama -kappaleensa ja lavalle nousee illan aikana myös JVG, joka vie katsojat matkalle uusiin maisemiin Vamos-kappaleen tahtiin.
Finaalilähetyksen avaa Suomea viime vuonna viisuissa edustanut ja upeasti kuudenneksi sijoittunut Blind Channel. Bändi esittää finaalissa uunituoreen kappaleen Bad Idea, joka on julkaistu perjantaina 25. helmikuuta.
UMK:n voittaja ja viisuedustaja valitaan yleisön ja kansainvälisen raadin äänten perusteella niin, että 75 prosenttia tuloksesta on yleisön ja 25 prosenttia raadin ääniä. Löydät äänestysohjeet täältä ja alta näet, missä järjestyksessä finalistit nousevat lavalle:
- The Rasmus
- Isaac Sene
- Olivera
- BESS
- Younghearted
- Cyan Kicks
- Tommi Läntinen
Voit lukea lisää UMK:sta täällä.
LUE MYÖS:
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 9 hyvin pientä tapaa, jotka tuovat mielenrauhaa ja selkeyttä hektiseenkin arkeen
- Haaveiletko vauvasta? Vastaa ensin näihin kahdeksaan kysymykseen rehellisesti
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- Jos nämä löytyvät miehen autosta, tiedät olevasi hyvän tyypin kyydissä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia