Sinun ei koskaan pitäisi nukkua alasti, väittää lääkäri – taustalla ällöttävä syy
Kun menet yöunille, kannattaisi ylle laittaa yövaatteet – tai vähintään alushousut.
Vaikka alasti nukkumisessa on omia hyötyjä, väittää lääkäri Anthony Youn, ettei ilman rihman kiertämää nukkuminen ole hyvä idea. indy100:n mukaan Yhdysvalloissa plastiikkakirurgina työskentelevällä Younilla oli tähän myös selitys – ja se voi joidenkin mielestä olla ällöttävä.
”Keskiverto ihminen piereskelee 15-25 kertaa päivässä ja tätä voi tapahtua myös nukkuessa. Tieteellinen tutkimus on osoittanut, että aina kun pieraiset, tulee ulos myös hyvin pieni määrä ulostetta”, Youn selittää TikTokissa julkaisemallaan videolla.
Youn huomauttaa, että ulostetta tulee vaikkei kyseessä olisi niin sanotusti pitkäksi mennyt pieru tai märkä pieru. Hän lisää, että tutkimuksen mukaan alusvaatteet pitävät nämä pierujen mukana tulevat ulostehiukkaset sisässään.
”Joten ajattele unikaverisia ja nuku alusvaatteet ylläsi”, Youn toteaa videolla.
Videon kommenttiosiossa hän kuitenkin korostaa erikseen, että jos naisille on gynekologi antanut suosituksen nukkua ilman alushousuja, täytyy gynekologin ohjetta noudattaa.
Voit katsoa Younin videon alta tai jos upotus ei näy, löydät videon TikTokista täältä. Alastomana nukkumisen hyödyistä voit lukea lisää aiemmin julkaistusta artikkelista täällä.
@tonyyounmd Why you should never sleep without underpants! ##learnontiktok ##tiktokpartner ##sleep ##shart ##fart
♬ Pumpkins – Clutch
Lähde: indy100
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Helppo Nutella-kakku syntyy mikrossa 3 minuutissa
- Tässä on vaarallinen lause, jota äiti ei koskaan saisi sanoa lapsestaan
- Kaada vodkaa pesukoneeseen – sillä on vaikutus, jota et olisi uskonut
- Haluatko pudottaa painoa? Tee tätä asiaa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- 10 pahaenteistä lausetta – nämä voivat olla merkki siitä, että mies miettii eroa
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Etkö saa enää orgasmia vaihdevuosien jälkeen? Taustalla yleensä nämä 4 syytä
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä