Selkä taas liikkeelle! Selkäviikko kannustaa liikkumaan – selkäkivut tulevat tutuksi lähes kaikille
Selkäviikon aikana järjestetään luento selkäkivusta ja sen itsehoidosta.
Valtakunnallinen selkäviikko on alkanut maanantaina 12. lokakuuta. Selkäviikon teemana on tänä vuonna ”Back on Track – Selkä taas liikkeelle”, millä kannustetaan ihmisiä liikkeelle ja huolehtimaan selän hyvinvoinnista.
Tänä vuonna koronavirusepidemia on voinut rajoittaa mahdollisuuksia liikkua ja pysyä aktiivisena. Säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen olisi kuitenkin tärkeää selän kannalta, koska se edistää selän hyvinvointia ja ehkäisee selkäoireita.
Selkäliiton mukaan liikkumattomuus sen sijaan heikentää lihaksia ja selän rakenteita, ja lopulta yleensä pitkittää selkäkipua. Silloinkin kun selkä oireilee, ei pidä lopettaa liikkumista vaan pysyä aktiivisena.
”Selkäviikolla haluamme muistuttaa ihmisiä liikkumisen merkityksestä selän hyvinvoinnille. Koronasta johtuen ohjatut liikuntaharrastukset olivat tauolla ja etätyön takia monen työmatkaliikunta on vähentynyt, joten omaehtoinen liikkuminen arjessa on nyt entistä tärkeämpää”, Selkäliiton toiminnanjohtaja Kirsi Töyrylä-Aapio kertoo.
”Jo pienikin määrä liikuntaa edistää selän toimintakykyä. Se voi olla kävelylenkki metsässä, taukojumppa, venyttely tai pihatöiden tekemistä. Jokainen voi liikkua itselle mieluisalla tavalla huomioiden koronavirukseen liittyvät ohjeet ja suositukset”, hän muistuttaa.
80 prosenttia kokee selkäkipuja
Selkäviikolla paikalliset selkäyhdistykset järjestevät kaikille avoimia sekä maksuttomia tapahtumia, kuten yleisöluentoja, liikuntalajikokeiluja ja toiminnan esittelyä. Lisäksi torstaina 15. lokakuuta Selkäliitto järjestää kaikille avoimen ”Selkäkipu ja selkäkivun itsehoito” -verkkoluennon kello 17.
Selkäkivusta ja sen itsehoidosta onkin hyvä olla tietoinen, sillä Selkäliiton mukaan jopa 80 prosenttia suomalaisista kokee selkäkipuja elämänsä aikana. Suurin osa selkäkivusta on hyväennusteista ja paranee itsestään, mutta sillä on tapana uusiutua.
Selkäoireet ovat yleisimpiä syitä sairauspoissaoloihin ja lisäksi Suomessa selkäkipu on yleisin työkyvyttömyyteen vaikuttava diagnoosi 40-45-vuotiailla. Terveystalon mukaan kolmannes ikäluokasta kärsii työtä haittaavasta tuki- ja liikuntaelimistön kipuoireesta.
Selkäkivuille altistavia tekijöitä ovat perimä, liikunnan vähäisyys, ylipaino, tupakointi ja psykososiaaliset tekijät (esim. stressi, masennus, heikentynyt työtyytyväisyys). Voit lukea lisää faktoja selkäkivusta täältä sekä lukea täällä, mitkä selkäkipuun liittyvät väittämätä ovat totta ja mitkä tarua.
Löydät lisätietoa selkäviikon tapahtumista Selkäliiton Selkäviikko-sivulta. Selkäviikkoon voi osallistua myös sosiaalisessa mediassa esimerkiksi jakamalla oman selkätarinansa tai -kuvansa tunnisteilla #selkäviikko ja #selkätaasliikkeelle tai selkäpäivän kansainvälisillä hashtageilla #backontrack ja #worldspineday.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa