Seksivälineet monipuolistavat seksielämää – huomioi nämä asiat seksivälinettä hankkiessasi
Seksuaaliterapeutti antoi vinkkejä etenkin ensikertalaisille, jotka pohtivat ensimmäisen seksivälineen hankintaa.
Ensimmäiset kerrat seksivälineiden kanssa – yksin taikka kumppanin kanssa – ovat usein kutkuttavia hetkiä. Seksivälineillä voi saada aikaan täysin uusia tuntemuksia, joita ei olisi muilla tavoin mahdollista kokea, ja ne monipuolistavatkin seksiä sekä itsetyydytystä.
Kaalimato.comin mukaan noin 40 prosenttia suomalaisista on käyttänyt elämänsä aikana jotain seksivälinettä. Naiset käyttävät niitä selvästi enemmän kuin miehet: suomalaisnaisista noin neljännes (23%) käyttää seksivälineitä sekä yksin että kumppanin kanssa, kun taas miehillä vastaava osuus on yhdeksän prosenttia.
Ikäryhmistä eniten seksivälineitä ainoastaan yksin käyttäviä ovat 18–29-vuotiaat. Puolestaan seksivälineitä sekä yksin että kumppanin kanssa käyttävistä suurin ikäryhmä on 30–39-vuotiaat suomalaiset.
Kaalimadon mukaan mielenkiinto seksivälineeisiin tutustumista kohtaan herää usein, kun oma seksuaalisuus alkaa enenevissä määrin kiinnostaa. Ensimmäisen seksivälineen ostamista, iästä riippumatta, saattaa kuitenkin hankaloittaa esimerkiksi koettu häpeä tai pelko kiinnijäämisestä.
”Seksivälineiden käyttäminen on erinomainen tapa harrastaa turvaseksiä ja tutustua omaan kehoonsa, eikä sitä ole syytä häpeillä. Tutustumisen seksivälineiden maailmaan voi halutessaan aloittaa ottamalla aluksi pelkän liukuvoiteen mukaan seksiin ja tekemällä tutkimusretken seksivälineitä myyvään liikkeeseen tai verkkokauppaan joko yksin tai kumppanin kanssa”, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen muistuttaa.
Valmistaudu huolella ensimmäiseen kokeiluun
Kun ensimmäinen seksiväline on saatu kotiin, kannataa siihen tutustua ensin rauhassa ennen tositoimiin ryhtymistä. Tällä tavoin välineen ominaisuudet, kuten mahdolliset värinäohjelmat, ovat jollakin tavalla tutut ja itse käyttöhetkellä välineestä voi vain nauttia.
Kaalimadon mukana uusi seksiväline on suositeltavaa pestä ennen ensimmäistä käyttökertaa. Yleisimmin seksivälineet voi pestä haalealla saippuavedellä, minkä jälkeen sen joko annetaan kuivua itsestään tai se taputellaan kuivaksi – tuotekohtaiset pesu- ja hoito-ohjeet kannattaa kuitenkin aina tarkistaa ennen pesua.
”Mikäli kaupasta tarttuu mukaan seksiväline yhteisiä lemmenhetkiä silmällä pitäen, jonka käytöstä kumppanilla ei kuitenkaan ole aikaisempaa kokemusta, on hänelle hyvä antaa mahdollisuus tutustua siihen ensin yksin”, Lavikainen kertoo.
”Mikäli seksivälineet ovat uusi asia molemmille osapuolille, voi niihin tutustuminen olla hauska yhteinen juttu”, hän vinkkaa.
Alta voit lukea vielä Lavikaisen vinkit asioista, jotka kannattaa huomioida seksivälinettä hankkiessa:
- Käyttötarkoitus. Mieti ensin, mitä vartalon osaa haluat stimuloida.
- Materiaali. Mitä ominaisuuksia ja millaista tuntumaa seksivälineen materiaalilta haluat? Huomioi myös mahdolliset allergiat: lateksiallergiasta kärsivien kannattaa suosia silikonisia, lasisia ja puisia seksivälineitä.
- Ulkomuoto. Visuaalisuus on tärkeässä roolissa myös seksivälineistä puhuttaessa. Mieti siis, millaiset muodot ja värit virittävät sinut parhaiten tunnelmaan.
- Koko. Itselle parhaiten sopiva koko löytyy vain kokeilemalla, mutta ensimmäiseksi seksivälineeksi ei kannata valita kaupan paksuinta hieromasauvaa, dildoa taikka anustappia. Nettikaupassa shoppaillessa sopivaa kokoa voi mallailla kotona esimerkiksi banaanin ja mittanauhan avulla.
- Värinä. Mikäli pallottelet moottoroidun ja moottoroimattoman hieromasauvan välillä, kannattaa ehdottomasti valita moottoroitu versio, koska se on käyttömahdollisuuksiltaan monipuolisempi.
- Hinta. Ensimmäistä seksivälinettä kokeilumielessä ostaessa turvallisinta on hankkia keskihintainen tuote. Itselleen mieleisiin seksivälineisiin voi halutessaan sen jälkeen satsata rahallisesti enemmän.
- Sopiva liukuvoide. Seksivälineiden kanssa on aina suositeltavaa käyttää liukuvoidetta. Valitse siis uuden välineesi kaveriksi sille sopiva liukuvoide jo seksivälinettä hankkiessasi.
LUE MYÖS:
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 9 hyvin pientä tapaa, jotka tuovat mielenrauhaa ja selkeyttä hektiseenkin arkeen
- Haaveiletko vauvasta? Vastaa ensin näihin kahdeksaan kysymykseen rehellisesti
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- Jos nämä löytyvät miehen autosta, tiedät olevasi hyvän tyypin kyydissä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia