Vaikka saunominen tekee hyvää ja sillä on positiivisia terveysvaikutuksia, kannattaa silti saunomisessakin muistaa kohtuus.

Saunominen on osa monen suomalaisen arkea ympäri vuoden, mutta löylyistä nautitaan etenkin kesällä – niin mökeillä kuin kotonakin. Terveystalon mukaan lauteilla kelpaakin rentoutua, sillä saunomisen tiedetään vaikuttavan terveyteen positiivisesti monella tapaa.

”Saunomisen terveysvaikutuksia on tutkittu pitkään, ja mitä pidemmälle on päästy, sitä myönteisemmiksi näkemykset ovat muuttuneet. Saunomisella on osoitettu olevan suotuisia vaikutuksia sekä fyysiselle elimistölle että henkiselle ja psyykkiselle hyvinvoinnille”, yleislääketieteen erikoislääkäri Jarmo Kantonen Terveystalosta kertoo.

Saunomisen vaikutus kroppaan voi muistuttaa jopa pientä urheilusuoritusta, sillä korkea lämpötila saa hien virtaamaan ja sykkeen kohoamaan.

”Kun kuumuus saa veren pakenemaan kehossa, sydän kompensoi tilannetta lisäämällä tahtia, jotta veri jaksaisi kiertää ja jottei ihminen pyörtyisi. Vaikka toisin voisi luulla, sopivina annoksina tällainen pieni stressitila tekee elimistölle ainoastaan hyvää”, Kantonen selittää.

Löylyt hyödyksi sydämelle ja aivoille

Terveystalon mukaan säännöllisen saunomisen on osoitettu hyödyttävän etenkin sydän- ja verenkiertoelimistöä. Saunominen saa lihakset rentoutumaan ja ääreisverisuonet laajenemaan, minkä voi huomata veren pakkautumisena ja esimerkiksi naaman punoituksena ja ihon laikkuisuutena.

Kantonen kertoo, että verisuoniston laajeneminen laskee verenpainetta, ja tämä hyödyttää sydäntä.

”Esimerkiksi sydämen vajaatoiminnasta kärsivä henkilö voi tätä kautta hyötyä saunomisesta, sydän pääsee saunassa ikään kuin helpommalla. Saunominen tekee hyvää myös monille astmaatikoille, sillä limakalvot pitävät saunan lämpimän kosteasta ilmasta, mikä voi vähentää astmaoireilua”, hän sanoo.

Löylyttely tekee hyvää myös aivoille. Tutkimuksissa saunomiseen on pystytty yhdistämään alentunut riski sairastua muistisairauksiin.

Tilannetaju ja varovaisuus tarpeen

Saunominen sopii lähtökohtaisesti kaikille, mutta tilannetaju on Terveystalon mukaan paikallaan. Lapset voivat saunoa siinä missä aikuisetkin, kunhan riittävästä nesteytyksestä ja tauotuksesta huolehditaan.

Kuuman kiukaan kanssa on hyvä olla tarkkana – etenkin pienten lasten kohdalla. Saunominen sopii myös vanhuksille, mutta monet iäkkäämmät nauttivat Kantosen mukaan hieman matalammista läpötiloista ja lyhyemmistä saunomisajoista.

”Kaatumisriski ja esimerkiksi voimakkaat huimauskohtaukset on syytä huomioida, sillä saunassa horjahtaminen voi olla kohtalokasta. Saunoessa ja uidessa on aina parempi, jos on kaveri mukana. Silloin apuakin saa tarvittaessa nopeammin”, erikoislääkäri huomauttaa.

Terveystalon mukaan moni kammoaa etenkin yleisissä saunoissa lauteilta mahdollisesti tarttuvia tauteja, mutta tämä huoli on tutkimuksissa osoitettu aiheettomaksi. Sukupuolitaudit ja virukset eivät saunan lauteilta tartu, mutta hygieniasyistä oman laudeliinan käyttö on toki suotavaa.

”Saunomisen on tarkoitus tuntua hyvältä”

Kuten monessa muussakin asiassa, myös saunomisessa on hyvä muistaa kohtuus, vaikka saunomisella paljon hyviä puolia onkin. Kantosen mukaan ongelmia voi ilmetä, jos saunoo liian pitkään ja liian kuumassa.

”Tällöin saunomisen hyödyt menetetään. Omaa oloa kannattaa kuunnella: saunomisen on tarkoitus tuntua hyvältä. Jos havaitsee itsessään kuivumisen merkkejä ja päässä heittää, on saunominen mennyt överiksi”, hän kertoo.

”Myös runsas alkoholinkäyttö ei sovi yhteen saunomisen kanssa, sillä saunaan sammuessa vaarana on lämpöhalvaus”, Kantonen muistuttaa.

Kun turvallisuudesta huolehditaan, löylyistä voi nauttia hyvillä mielin useammankin kerran viikossa. Terveystalon mukaan virkistävän olon lisäksi saunomisella on runsaasti positiivisia vaikutuksia mielen hyvinvointiin.

”Saunominen lisää rentoutuneisuutta ja yleistä hyvinvointia, ja on monelle iso osa mukavaa illanviettoa. Lauteilla oleilu vähentää ahdistusta ja stressiä sekä lähentää ihmisiä, saunassa ollaan tasavertaisia. Saunominen vaikuttaa merkittävästi psyykkiseen hyvinvointiin”, Kantonen sanoo.

Muista nämä viisi asiaa saunomisesta

Terveystalo listasi viisi muistettavaa seikkaa saunomiseen liittyen.

  1. Huolehdi riittävästä nesteytyksestä ja taukojen pitämisestä, etenkin lasten kohdalla
  2. Saunassa kaatuminen on vaarallista: jos liikut huonosti, sauno mieluiten kaverin kanssa
  3. Runsas alkoholinkäyttö ei sovi saunaan
  4. Sinilevävettä ei tule käyttää edes kiuasvedeksi
  5. Säännöllisellä saunomisella on runsaasti suotuisia vaikutuksia terveydelle, joten nauti löylyistä muutaman kerran viikossa!