Psykologi: "Naisetkin kärsivät ennenaikaisesta siemensyöksystä"

Kyselyn mukaan naiset turhautuvat, kun miehet keskittyvät vain viivästyttämään laukeamistaan seksin aikana.
Zürichin yliopiston kliinisen psykologin Andrea Burrin tekemän tutkimuskyselyn tulosten mukaan ennenaikainen siemensyöksy ei häiritse pelkästään miehiä. Burri sai selville, että ennenaikainen siemensyöksy aiheuttaa psykologista stressiä ja turhautumista naisille, mikä voi lopulta johtaa suhteen päättymiseen.
Burri teki kyselyn yli 1 500 meksikolaiselle, italialaiselle ja eteläkorealaiselle naiselle. Tuloksista kävi ilmi, että 40 prosenttia on sitä mieltä, että siemensyöksyn kontrollointi on todella tärkeää tyydyttävän yhdynnän kannalta.
Daily Mailin mukaan monet vastaajista kertoivat, että ennenaikaisesta siemensyöksystä johtuva lyhytkestoinen yhdyntä aiheuttaa seksuaalista turhautumista. Tätäkin yleisempi syy turhautumiselle oli kuitenkin se, että miehet keskittyivät viivästyttämään laukeamistaan.
Tämä aiheutti turhautumista, koska miehet eivät silloin kiinnittäneet huomiota naisen tarpisiin ja haluihin, vaan ennenaikaiseen siemensyöksyynsä ja suoritukseensa. Monelle kyselyyn osallistuneelle naiselle seksi ei ole vain yhdyntää, vaan siihen sisältyy myös suutelua, helliä kosketuksia ja muunlaista seksuaalista stimulointia, mitkä jäävät huomiotta miehen keskittyessä laukeamisen viivästyttämiseen.
Burrin mukaan jos mies kärsii ennenaikaisesta siemensyöksystä, on seksissä silloin enemmän kyse ajasta kuin nautinnosta, mikä voi olla turhauttavaa ja ahdistavaa naiselle. Daily Mailin mukaan psykologi kertoi naisten saattavan alkaa vältellä seksiä, mikä voi aiheuttaa vahinkoa parisuhteelle.
Monet sopusointuiset parisuhteet voivatkin päättyä eroon naisten patoutuneiden turhautumisten vuoksi.
Lähde: Daily Mail

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin saat kenet tahansa rakastumaan itseesi – helppo katsekikka, jota kutsutaan ”rakkauden silmätempuksi”
- Lentoemäntä paljastaa: Nämä kaksi koodisanaa kertovat, että miehistö pitää sinua seksikkäänä
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta