Yllätävänkin helpoilla tavoilla voi saada tilanteen kuumaksi oman kumppanin kanssa.

Viettelyllä on oma roolinsa parisuhteessa. Your Tango -sivusto julistaa, että mikään ei ole kuumempaa kuin hallinta kumppanin kunnollisesta viettelystä – paitsi mahdollisesti se lopputulos, johon taidokas viettely johtaa.

Jos viettelytaidot ovat hieman hakusessa tai ideat hukassa, koeta alla olevia Your Tangon vinkkejä, sillä ne voivat toimivuutensa lisäksi lujittaa parisuhdettanne.

10 vinkkiä viettelyyn:

1. Kiusoittele. Mikään ei ole kuumempaa kuin kumppanin kiusoittelu siitä, mitä hän voi ja ei voi saada.

2. Puhu tai kirjoita tuhmia. Olitte sitten kotona katsomassa telkkaria tai ulkona juhlissa, kerro hänelle mitä haluat hänen tekevän sinulle juuri sillä hetkellä. Jos et pysty puhumaan tuhmia, lähetä hänelle viesti siitä, mitä hän voi odottaa myöhemmin.

3. Ole suora. Kun olette vällyjen välissä, kerro hänelle, mitä haluat.

4. Tule ovelle vastaan osittain alasti. Vaikka alastomuus voi olla myös viettelevää, on aina parempi jättää jotain mielikuvituksen varaan.

5. Ehdota jotain uutta. Kerro hänelle uudesta asennosta, josta luit tai jostain, mitä olet aina halunnut kokeilla, mutta et ole vielä tehnyt sitä.

6. Näytä hänelle mistä pidät. Ota hänen kätesi ja näytä kuinka haluat hänen koskevan sinuun – miten ja minne.

7. Anna ja ota pois. Ala antaa hänelle jotain, mitä hän haluaa ja sitten lopeta ja jätä hänet himoitsemaan lisää.

8. Tyydytä itseäsi hänen edessään. Miehet innostuvat siitä paljon, kun naiset koskettelevat itseään.

9. Lähetä hänelle houkutteleva kuva. Nyt ei ole kyse oman alapään esittelystä kuvalla, vaan vaikkapa kuva, jossa nänni näkyy paidan läpi tai jos olet töissä hame ylläsi, niin kuva siitä, kuinka ylös helma nousee, kun istut työpisteelläsi.

10. Ole ilman alushousuja. Ja varmista, että hän tietää asiasta.

Lähde: Your Tango

Kommentit

Kommenttia