Parisuhteet päättyvät todennäköisimmin tiettynä päivänä – ja se päivä on juuri käsillä
Sydänsurut voivat olla nurkan takana joillekin pareille.
Joulukuu on monilla täynnä hauskoja pikkujouluja sekä muita joulujuhlia ja hyviä hetkiä läheisten kanssa jouluvalmisteluja tehden – onhan joulu usein ilon, onnen ja juhlan aikaa. Toisille se voi kuitenkin olla sydänsurujen aikaa, sillä joulukuuhun osuu todennäköisin päivä, milloin parit eroavat. Cosmopolitan kertoo tilastotietelijöiden selvittäneen Facebookin erojulkaisujen ja -päivitysten avulla, että joulukuun 11. päivä on päivä, jolloin parit eroavat eniten. Tänä vuonna se siis olisi tämän viikon lauantai. Eroamiselle juuri tähän aikaan vuodesta on monia eri syitä. Cosmopolitanin mukaan osa voi ajatella, ettei parisuhde ole sen arvoinen, että ostaisi kumppanille joululahjan, kun taas toiset eivät ole valmiita esittelemään kumppania perheelleen. Joulu on myös monille usein varsin stressaavaa aikaa ja sen käsittely on liikaa ja ongelmia nousee esiin. Tai sitten kumppani on vain kuin Grinch halutessaan päättää parisuhteen paria viikkoa ennen joulua. Jos olet parisuhteessa ja selviät tämän todennäköisen eroamispäivän yli, olet Cosmopolitanin mukaan silloin turvallisilla vesillä ystävänpäivän jälkeiseen aikaan asti. Jos taas olet parisuhteessa ja suhteesi päättyy tai päätät itse erota lähipäivinä, voit lukea aiemmin julkaisemamme artikkelin siitä, mitä hyviä puolia sinkkuna olemisessa on tähän aikaan vuodesta tai hieman erilaisen version samasta aiheesta täällä. Lähde: CosmopolitanLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Täytitkö 40? Nämä muutokset voivat tulla vähitellen vastaan
- Älä luovu näistä 12 asiasta varsinkaan parisuhteen vuoksi
- 10 syytä, joiden vuoksi moni avioliitto päättyy eroon
- Näitä 6 asiaa ei kannata tehdä juuri ennen seksiä – yksi kohta yllättää
- 7 asiaa, joita et naisystävänä saisi laiminlyödä
- Kesä koettelee monen parisuhdetta – tämä ongelma toistuu vastaanotoilla
- 15 asiaa, joita lapsettomat naiset toivovat, ettei heidän tarvitsisi selittää
- 10 asiaa, jotka kannattaa tehdä päivittäin, jos haluat painon putoavan
- Uskallatko vastata rehellisesti? Nämä kysymykset voivat paljastaa ongelman, jonka moni yrittää sivuuttaa
- 14 asiaa, jotka tekevät deittailusta välillä todella raskasta
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Haluatko exäsi takaisin? 10 neuvoa ennen kuin otat yhteyttä
- Nämä 10 virhettä voivat pilata suhteen heti alkuunsa – älä tee niitä uuden poikaystävän edessä
- Pesetkö hiukset yleensä iltaisin? Tätä tapaa kannattaa harkita uudelleen
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa