Orgasmi tekee naisen iholle hyvää – vaatii vähintään tietyn määrän orgasmeja viikossa

Ehkä tämä uutinen saa havittelemaan orgasmia useammin kuin ennen.
Nimittäin Indian expressin mukaan orgasmi tekee iholle hyvää. Sen kerrotaan esimerkiksi palauttavan ihon joustavuuden, joka varmasti jo yksistään on hyvä syy havitella orgasmin saamista useammin. Orgasmin suotuisia vaikutuksia naisten ihoon on tutkittu.
Tutkimuksessa oli mukana 3500 naista. Sen mukaan, jos nainen saa keskimäärin kolme orgasmia viikossa, näyttää hän silloin noin 10 vuotta nuoremmalta kuin keskimäärin kaksi orgasmia viikossa saaneet. Tutkimuksessa havaittiin, että orgasmi vapauttaa kehoon hormoneja, jotka tekevät iholle hyvää.
Kun nainen saa orgasmin, vapautuu kehoon mm. estrogeeniä, dopamiinia ja oksitosiinia. Niistä nainen saa lukuisia etuja. Ne esimerkiksi auttavat vähentämään ahdistusta, mutta korjaavat myös ihon kollageenia ja tekevät ihosta säihkyvän näköisen.
Orgasmien kerrotaan myös vähentävän stressitasoja, joka vähentää kehon tulehduksia. Samalla se lisää onnellisuutta, joka taas heijastuu ihoon suotuisilla tavoilla. Orgasmi laittaa veret kiertämään, joka saa ihon hohtamaan. Se taas johtuu äkillisestä hapen saannista, joka edesauttaa ihoa tuottamaan kollageenia. Myös estrogeeni on vastuussa kollageenin tuotannosta. Kollageeni nuorentaa ihoa. Se vähentää ryppyjä ja juonteita ja estää niiden syntymistä.
Orgasmit auttavat palauttamaan ihon kimmoisuuden, johon tarvitaan kollageenia ja elastiinia. Koska orgasmit lisäävät verenkiertoa ja hallitsevat stressitasoja, saavat ne kollageenin ja elastiinin tuotannon lisääntymään.
Lähde: Indian express
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 15 naistyyppiä, joita miehet karttavat – oletko sinä yksi heistä?
- Kolmannes meistä lopettaisi parisuhteensa tämän ruokaan liittyvän syyn takia – lopettaisitko sinä?
- Näistä syistä kumppanisi ei ehkä koskaan polvistu eteesi
- Käytä tätä väriä, jos haluat saada miehen tuntemaan vetoa itseesi
- Nämä 6 yllättävää ruokaa auttavat sinua tulemaan raskaaksi
- 15 lausetta, joilla mies yrittää saada sinut sänkyyn – älä mene lankaan
- Punainen, pinkki vai kenties nude? Tämän huulipunasi väri paljastaa luonteestasi – tee testi!
- Tee nämä 15 asiaa, ja saat miehen takuuvarmasti kiihottumaan
- Mitä kulmakarvasi paljastavat sinusta? Testaa, osuuko kuvaus kohdallesi
- Nämä 8 ruokaa auttavat sinua saamaan upeat hiukset
- Pitkä tauko seksistä tuo muutoksia naisen alapäähän
- Jos mies tekee nämä 10 elettä seurassasi, olet hänelle todella tärkeä
- Miehet, huomio: Tämä haitallinen tapa voi kutistaa penistä jopa sentillä
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 15 yksittäistä ruokaa, jotka tukevat laihduttamista tehokkaasti
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- Nämä 8 ruokaa auttavat sinua saamaan upeat hiukset
- Tee nämä 15 asiaa, ja saat miehen takuuvarmasti kiihottumaan