Nämä 21 asiaa kertovat psykoterapeutin mukaan siitä, että olet henkisesti keskivertoa vahvempi.

Henkisen kantin ja vahvuuden kehittyminen ottaa oman aikansa. Realistisen optimismin ylläpitäminen, terveiden rajojen asettaminen ja itsensä tsemppaaminen kasvamaan vahvemmaksi ovat päivittäisiä asioita, joilla henkistä vahvuutta voi Business Insiderin mukaan kehittää.

Kuka tahansa voi kehittyä henkisesti vahvaksi ajan myötä, mutta mistä sitten tietää, onko keskivertoa vahvempi? Psykoterapeutti ja 13 Things Mentally Strong People Don’t Do -kirjan julkaissut Amy Morin kertoi 21 merkkiä, jotka puhuvat henkisen kantin puolesta.

1. Tasapainotat tunteita logiikalla

”Henkisesti vahvat ihmiset ymmärtävät, miten heidän tunteensa voivat vaikuttaa omaan ajatteluun. Tehdäkseen parhaat mahdolliset ratkaisut, he tasapainottavat tunteensa logiikalla”, Morin sanoi.

2. Suosit tehokasta käytöstä

Morin mukaan voi olla houkuttelevaa keksiä tekosyitä, valittaa muille asioista ja vältellä vaikeita olosuhteita. Tästä huolimatta henkisesti vahvat kieltäytyvät heittämästä aikaa hukkaan tuottamattomien aktiviteettien parissa.

3. Tunnet varmuutta mukautua muutoksiin

”Henkisesti vahvat ihmiset tietävät, että vaikka muutos voi olla epämiellyttävä, se on siedettävä. He keskittävät energiansa muutokseen sopeutumiseen sen vastustelun sijaan”, Morin kertoi.

4. Kohtaat sinua pidättelevät pelot

Henkisesti vahvojen ei tarvitse voittaa pelkojaan todistaakseen muille jotain, mutta he pyrkivät kohtaamaan pelot, jotka pidättelevät heitä.

5. Opit virheistäsi

Morin mukaan henkisesti vahvat eivät piilota tai anna tekosyitä virheilleen, vaan ottavat niistä opikseen.

6. Tasapainotat itsesi hyväksynnän ja itsesi kehittämisen

Jos olet keskivertoa henkisesti vahvempi, osaat hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet, mutta Morinin mukaan samalla tunnistat tarpeet itsesi kehittämiselle.

7. Aidosti juhlistat muiden ihmisten menestystä

”Henkisesti vahvat tekevät yhteistyötä sen sijaan, että kilpailisivat ympärillään olevien kanssa”, Morin sanoi.

”Heistä ei tunnu siltä, että muiden menestys jotenkin pienentäisi heidän omia saavutuksiaan”, hän jatkoi.

8. Osaat elää arvojesi mukaisesti

Morinin mukaan henkisesti vahvat tekevät päätöksiä suhteellisen helposti, koska ymmärtävät omat prioriteettinsa ja elävät omien arvojensa mukaan.

9. Keskityt taitojesi hiomiseen niiden esittelyn sijaan

Osa ihmisistä hakee validointia muilta, mutta henkisesti vahvat eivät juuri huolehdi tunnustuksen saamisesta.

”Sen sijaan heitä olennaisesti motivoi halu tulla paremmaksi”, psykoterapeutti kertoi.

10. Elät aitoa elämää

”Henkisesti vahvat ovat aitoja itseään kohtaan. Heidän sanansa ovat linjassa käytöksensä kanssa”, Morin kuvaili.

11. Näet elämän vaikeudet mahdollisuutena kasvaa ihmisenä

Vaikeudet saavat toiset muuttumaan katkeriksi, kun taas Morinin mukaan henkisesti vahvat antavat vastoinkäymisten tehdä heistä entistä parempia.

12. Oma arvosi riippuu siitä, millainen olet – ei saavutuksistasi

Morinin mukaan henkisesti vahvat tuntevat olon hyväksi itsensä suhteen voitosta tai häviöstä huolimatta.

13. Suosit tyydytyksen saamista viiveellä

”Henkisesti vahvat näkevät tavoitteensa maratonina, ei pikajuoksuna. He kestävät lyhytaikaista tuskaa, kun se voi tarjota pitkäaikaisia saavutuksia”, Morin kertoi.

14. Et lannistu epäonnistumisista

Henkisesti vahvalle epäonnistuminen ei ole maailmanloppu.

”Sen sijaan he käyttävät epäonnistuneita yrityksiään mahdollisuutena saada lisää tietoa, mikä parantaa heidän mahdollisuuksiaan menestyä tulevaisuudessa”, asiantuntija sanoi.

15. Olet realistisen optimistinen

Henkisesti vahvat osaavat ajatella asioiden valoisaa puolta, mutta eivät anna optimismin sokaista todellisuudelta.

16. Hyväksyt vastuun teoistasi

Henkisesti vahvat eivät turhaan mollaa itseään, mutta ottavat Morinin mukaan täyden vastuun teoistaan.

17. Osaat ilmaista kiitollisuutesi

”Sen sijaan, että toisivat ilmi kaipaavansa lisää, henkisesti vahvat tiedostavat, että heillä on enemmän kuin tarvitsevat”, Morin sanoi.

18. Keskityt asioihin, joita voit kontrolloida

”Henkisesti vahvat ovat tehokkaita ja tuotteliaita elämässä, koska omistavat resurssinsa asioille, joita he pystyvät kontrolloimaan”, Morin kertoi.

19. Osallistut aktiivisesti ongelmien ratkaisemiseen

Morinin mukaan henkisesti vahvat eivät vello ongelman parissa, vaan luovat ratkaisuja.

20. Olet avoin oppimaan kaikesta, mikä ympäröi sinua

Henkisesti vahvat oppivat Morinin mukaan jatkuvasti ympäristöstään ja ihmisiltä, joita kohtaavat päivittäin.

21. Työstät heikkouksiasi niiden piilottelun sijaan

”Kun monet ihmiset koettavat piilottaa heikkoutensa, henkisesti vahvat antavat energiaansa parantaakseen itseään heikkouksiensa suhteen”, Morin sanoi.

Lähde: Business Insider

Kommentit

Kommenttia