Nukkuva mustekala vaihtaa väriä nähdessään unta – katso kiehtova video
Videolla tutkija arvelee vaihtuvien värien perusteella, mitä mustekala näkee unissaan.
Meribiologi David Scheelin kodin olohuoneessa on iso akvaario, jossa asuu mustekala nimeltä Heidi. Mustekalaa tarkkaillessaan Scheel onnistui ikuistamaan mielettömän näyn: mustekala vaihtoi väriä nukkuessaan.
Mustekalat osaavat vaihtaa väriään ja maastoutua ympäristöönsä, mutta nyt tilanne oli poikkeuksellinen, sillä Heidi nukkui. Värin vaihtumisen epäilläänkin johtuvan siitä, että mustekala näki unta.
”Jos se näkee unta, on tämä dramaattinen hetki”, Scheel sanoo Nature-ohjelman YouTube-kanavalla julkaistulla videolla.
”Voi melkein selostaa muutokset sen kehossa ja selostaa unta”, hän jatkoi.
Videolla Scheel antaakin oman tulkintansa siitä, mitä Heidin unissa saattaa tapahtua.
”Tässä se näkee ravun ja sen väri alkaa muuttua hieman. Sitten se muuttuu täysin tummaksi. Mustekalat tekevät niin, kun ne lähtevät pois merenpohjasta”, Scheel kuvailee.
Kun Heidi muuttuu kirjavammaksi, on se sen maastoutumista.
”Aivan kuin se olisi napannut ravun ja nyt se aikoo istua tuossa ja syödä sen eikä se halua kenenkään huomaavan sitä”, Scheel selostaa.
Scheelin mukaan on epätavallista nähdä värien vaihtuvan tällä tavoin mustekalalla.
”Yleensä tätä ei näe, kun eläin nukkuu. Tämä on todella kiehtovaa”, meribiologi toteaa.
Video nukkuvasta, unia näkevästä mustekalasta on osa Nature-ohjelman Octopus: Making Contact -jaksoa, joka esitettiin lokakuun alussa PBS-kanavalla Yhdysvalloissa. Voit katsoa videon uneksivasta mustekalasta artikkelin yltä ja lukea lisää ohjelmasta täällä.
Lähde: PBS
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näillä 38 kysymyksellä opit ystävästäsi enemmän kuin osasit odottaa
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Ystävänpäivä lähestyy – näitä asioita naiset todellisuudessa toivovat kumppaniltaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä