Nämä pihatyöt kuluttavat parhaiten kaloreita – siementen kylväminen kuluttaa vähiten
Koirankakan poimiminen maasta oli yllättävä kaloreiden polttaja.
Myös poikkeusoloissa on tärkeä huolehtia liikunnasta ja olla aktiivinen. Säiden lämmetessä yksi kätevä tapa lisätä omaa aktiivisuutta on tehdä ulkona erilaisia pihatöitä – samalla saat liikuntaa sekä pihasi hyvään kuntoon.
Pihatöitä tehdessä voi onnistua jopa polttamaan hyvin kaloreita. FarawayFurniture onkin selvittänyt, mitkä piha-askareet ovat parhaimpia aktiivisena pysymisen ja kaloreiden polttamisen kannalta.
Selvitystään varten FarawayFurniture analysoi erilaisia pihatöitä ja arvioi, kuinka paljon ne keskimäärin kuluttavat kaloreita tunnissa – syytä on kuitenkin huomioida, että kalorimäärät riippuvat omasta kuntotasostasi ja siitä, kuinka reippaasti teet eri askareita.
Kaikista tehokkaimmaksi pihatyöksi paljastui ruohonleikkuu: kun ruohonleikkuria työntää itse, voi tunnissa kuluttaa arviolta 400 kilokaloria. Kaivaminen ei jää tästä kauas, sillä sen parissa kaloreita kuluu 350 kcal tunnissa, kun taas kolmanneksi eniten kaloreita polttaa pihakalusteiden kasaaminen, 275 kcal tunnissa.
Vähiten kaloreita sen sijaan kuluu siemeniä kylväessä, joka kuluttaa vain 50 kcal tunnissa. Enemmän voi kuluttaa kaloreita esimerkiksi poimimalla koirankakkaa, minkä parissa palaa 150 kcal tunnissa.
Alle on listattu kuinka paljon eri pihatyöt kuluttavat kaloreita tunnissa parhaiten niitä polttavasta vähiten kuluttavaan:
- Ruohonleikkuu 400 kcal tunnissa
- Kaivaminen 350 kcal tunnissa
- Pihakalusteiden kokoaminen 275 kcal tunnissa
- Pihapensaiden siistiminen 250 kcal tunnissa
- Rikkaruohojen kitkeminen 175 kcal tunnissa
- Koirankakan poimiminen maasta 150 kcal tunnissa
- Aitojen maalaaminen 125 kcal tunnissa
- Terassin siivoaminen 100 kcal tunnissa
- Haravointi 75 kcal tnnissa
- Siementen kylväminen 50 kcal tunnissa
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että raha uhkaa parisuhdetta – yksikin riittää huoleen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Äidiksi tuleminen toi mukanaan tunteen, josta puhutaan valitettavan vähän
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Selvitä, onko suhteessanne kyse tosirakkaudesta – nämä 12 asiaa kertovat vastauksen
- Alushousuilla on yllättävän lyhyt käyttöikä – nyt on hyvä hetki tarkistaa omat
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kannattaako lemmikkiä päästää viereen nukkumaan? Yksi seikka ratkaisee yllättävän paljon