Nämä neljä asiaa määrittelevät, nukutko hyvät ja laadukkaat yöunet
Kenties hieman yllättäen, yöunien pituus ei ole yksi niiden laatua määrittelevä tekijä.
Lähes jokainen tietää, että olisi tärkeää nukkua kunnon yöunet. Aiemmin tutkimukset ovat esimerkiksi tuoneet ilmi, että vähäinenkin yöunien menettäminen voi lihottaa (yksi tutkimus selviti jopa, kuinka paljon enemmän unenpuutteesta kärsiessä voi syödä) ja huonot yöunet voivat haitata jopa parisuhdetta. Vaikka moni tietäisikin hyvien yöunien tärkeyden, voi hyvien yöunien määritelmä sen sijaan olla pieni mysteeri. Enää sen ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä National Sleep Foundation toteutti arvion 277 tutkimuksesta selvittääkseen, mitkä tekijät ovat laadukkaiden, hyvien yöunien määritelmä ja julkaisi aiheesta raportin tammikuussa 2017. Good Housekeepingin mukaan National Sleep Foundation löysi neljä määrittelevää tekijää laadukkaille yöunille ja kenties yllättäen, yksikään niistä ei liittynyt yöunien pituuteenJos alla olevat tekijät pätevät sinun yöuniesi kohdalla, voit huokaista helpotuksesta ja tietää nukkuvasi laadukkaalla tavalla:
1. Nukahtamiseen menee puoli tuntia tai vähemmän. 2. Heräät korkeintaan kerran yön aikana. 3. Jos heräät keskellä yötä, nukahdat uudelleen 20 minuutin kuluessa. 4. Olet unessa vähintään 85 prosenttia ajasta, jonka vietät sängyssä. Aiemmin olemme kertoneet tutkimuksesta, joka selvitti parhaan ajan mennä nukkumaan. Voit lukea siitä lisää täällä ja National Sleep Foundationin raporttiin sen sijaan voit tutustua tarkemmin täällä.Toteutuvatko nämä tekijät sinun yöuniesi kohdalla? Kerro se kommenteissa!
Lähde: Good HousekeepingLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Vanhemmat menevät helposti halpaan – näillä lauseilla aikuinen lapsi yrittää manipuloida
- Paksu lompakko ei tee hyvää aviomiestä tai isää – nämä 6 asiaa tekevät
- Kasvata pojastasi tunneälykäs mies – nämä 9 lausetta hänen tulisi kuulla kotona
- Eri sukupolvet säästävät rahaa ihan eri tavoin – näissä asioissa erot näkyvät
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Milloin nainen on parhaimmillaan? Yksi miesten vastauksista osuu suoraan asian ytimeen
- Krapula voi vaikuttaa naisten seksihaluihin yllättävällä tavalla – lääkäri kertoo syyn
- Valehtelua, tyhjiä lupauksia ja vastuun välttelyä – nämä 10 tapaa syövät luottamusta
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä