Nämä lounasniksit auttoivat ravitsemusterapeuttia laihduttamaan yli 20 kiloa

Ravitsemusterapeutin vinkeistä voi olla iloa ja apua kilojaan karistaville.
Lounas voi tuntua kaikista vähiten houkuttelevalta päivän aterioista, etenkin jos syö edellisen päivän päivällisen tähteitä, syö yksin tai liikenteessä. Ravitsemusterapeutti Lauren Harris-Pincusin mukaan jos sinulla on kiire ja stressiä, voi lounas olla myös se ateria, joka sabotoi dieettisi.
”Lounasta pitääkin suunnitella ja valmistella hieman enemmän”, Harris-Pincus kertoi.
Women’s Healthin mukaan ravitsemusterapeutti onnistui laihduttamaan yli 20 kiloa ja on pitänyt kilot poissa tekemällä yksinkertaisia muutoksia ateriasuunnitelmiinsa. Alta voitkin lukea Harris-Pincusin vinkit, miten hallitset lounaan parhaimmalla tavalla.
Jos syöt ulkona, valitse paikka tuntia etukäteen
Harris-Pincus neuvoo hakemaan lounaasi tuntia aiemmin – ennen kuin vatsasi alkaa murista – tai päättämään minne menet lounaalle ja pitämään päätöksestä kiinni. Appetite-journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka tilasivat lounaansa 45 minuuttia ennen syömistä, söivät 145 kaloria ja 8,9 grammaa rasvaa vähemmän, keskimäärin, kuin he, jotka päättivät lounaansa juuri ennen syömistä.
”Pitäydyn tavoitteissani paljon todennäköisemmin, kun en ole todella nälissäni”, ravitsemusterapeutti sanoi.
Älä oleta lounaasi pitään sinua kylläisenä kello 16 asti
Kun edessä on pitkä työpäivä, jotkut kasaavat lautasensa kukkuralleen lounasaikaan jaksaakseen päivälliseen asti. Women’s Healhtin mukaan lisäsiivut lihaa tai juustoa leivälläsi lisäävät kalorien määrä, mutta eivät auta sinua jaksamaan. Harris-Pincus suositteleekin syömään lounaalla sen verran, että saat energiaa ja pidä työpisteelläsi terveellisiä naposteltavia (omenoita, banaania, manteleita – esimerkiksi) loppupäivän pientä purtavan himoa varten.
Laita ensimmäisenä lautasellesi kasviksia
Jos menet työpaikan ruokalaan (tai miksei noutopöydänkin pariin), laita lautasellesi ensimmäisenä kasviksia tai salaattia (jos ruoka annostellaan, pyydä tupla-annos, jos niissä kitsastellaan). Kasvisten ja vihannesten pitäisi viedä puolet lautasestasi.
”Kun olet onnistunut siinä, voit sitten katsoa muita vaihtoehtoja”, ravitsemusterapeutti opasti.
Ajattele muutakin kuin salaattia
Pikainen kauppareissu ja valmistelua sunnuntaina ja voit ottaa töihin mukaan terveellisiä, laihdutusystävällisä aterioita, joita jopa syöt mielelläsi – kaikki eivät voi elää lehtikaalin ja porkkanoiden avulla.
”Minä tykkään tehdä joukon aterioita viikon varrelle suikaloimalla grillatun kanan, lisäämällä kvinoaa tai tummaa riisiä, papuja ja tomaattia tai muita maukkaita kasviksia, jotka pysyvät tuoreina”, Harris-Pincus kertoi esimerkkinä omista lounasvalmisteluistaan.
Lähde: Women’s Health
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä