Näitä asioita monilapsisen perheen äidit ovat kyllästyneet kuulemaan
Jos perheestä löytyy enemmän kuin kolme lasta, saa se usein ihmiset laukomaan suustaan kliseisiä asioita.
Iso perhe herättää huomiota kodin ulkopuolella liikkuessaan ja saa välillä tuntemattomat kommentoimaan asiaa – esimerkiksi kauppareissuilla. HuffPostin sivuilla kirjailija sekä neljän 5-11-vuotiaan pojan äiti Ariel Lawhon kertoo, että on olemassa lauseita, joita hän ei haluaisi enää tuntemattomien suusta kuulla. Lawhon sanoo, ettei myös ole yksin mietteissään. Alla on kolme lausetta, joita hänen mukaansa monen lapsen äidit eivät jaksa kuulla. 1. ”Ovatko ne kaikki sinun?” ”Ei, ei missään nimessä. Muuten vain olen ison lapsikatraan kanssa ruokaostoksilla”, saattaa ärsyyntynyt äiti ajatella ja tarpeen tullen sanoa ääneenkin perheensä kokoa ihmetelleelle. 2. ”Sinullahan on kädet täynnä.” Kädet, sydän, talo. Vilinää ja vilskettä voi riittää, mutta se on ollut oma valinta. 3. ”Älä huoli, kyllä tämäkin menee ohi.” Nyt on kyse lapsista eikä mistään taudista. Monen lapsen hoitaminen ja vahtiminen etenkin kaupungilla liikkuessa voi olla työlästä pienten lasten hulinoidessa menemään, mutta vanhemmilleen he silti ovat rakkaita ja päivät, jolloin he ovat pieniä, ovat yhtä arvokkaita, kun päivät, jolloin he ovat isoja ja osaavat käyttäytyä paremmin. Lähde: HuffPostLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juhlitko tulevana kesänä häitäsi? Näistä syistä morsiamet kertovat päivän menneen pieleen
- Vältä lahjapaniikki! Tässä 5 varmaa lahjaideaa äideille
- 7 faktaa lasten allergioista, jotka jokaisen vanhemman on hyvä tietää
- Kuusikymppiset: tämä on tärkein teko, jonka voit tehdä terveytesi eteen
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- Ällöttävä fakta: 40 % pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus