Näitä 5 kasvista sinun kannattaa syödä – ja näitä 5 kasvista ei
Kasviksien ravintoarvoissa on huimia eroja! Ihan kaikkea ei siis kannata pistää suuhunsa.
Kasviksia pidetään yleisesti hyvin terveellisinä, erityisesti jos pyrit pudottamaan painoasi, alentamaan verenpainettasi ja pysymään kokonaisvaltaisesti hyvässä kunnossa.
Kasviksista voikin valmistaa monipuolisesti erilaisia ruokia. Viime vuosina erityisesti erilaiset smoothiet ovat nostaneet hurjasti suosiotaan, ja kasviksia voikin käyttää hyvin luovasti.
Kannattaa silti kiinnittää huomiota siihen, että kasviksissa on keskenään melkoisesti eroja. Niiden ravintoarvot poikkeavat toisistaan merkittävästi, ja toisia kannattaa syödä enemmän, kuin toisia.
Seuraavat 5 kasvista ovat ravintoarvoiltaan kasvisten aatelia:
- Retiisit
Retiisien pippurinen maku tekee niistä piristävän lisän moneen ruokaan. Ne ovat lisäksi pullollaan kuituja, ja niissä on hyvin vähän kaloreita tai hiilihydraatteja. - Kurkku
Tämä on yksi suomalaisten suosikkikasviksista, eikä ihme! Kurkku kuuluukin olennaisena osana klassisiin salaatteihin, ja sitä on mukava nakertaa sellaisenaankin. Kurkussa on myös runsaasti kaliumia, K-vitamiinia sekä tulehdusta estäviä flavonoideja. - Kesäkurpitsa
Tämä vihannes on suolistosi suosikki, sillä se on ruoansulatuksellesi loisto valinta! Voit korvata kesäkurpitsasuikaleilla helposti vaikkapa perinteisen pastan! - Porkkana
Porkkana on erinomainen eväs, sillä se on sekä terveellinen että maukas! Porkkana toimii hyvin niin kypsennettynä kuin raakanakin ja se sisältää runsaasti B-, C- ja D-vitamiineja, beetakaroteenia, kaliumia, magnesiumia ja kuituja. Ne ovat erinomainen apu, jos kärsit vaikkapa ummetuksesta. - Selleri
Haluatko karistaa ei-toivottuja kiloja? Selleri on tähän erinomainen valinta! Siinä on hyvin vähän kaloreita, sitä on mukava pureskella ja se sisältää runsaasti K-vitamiinia. Lisäksi se voi madaltaa myös kolesterolia.
Seuraavat 5 kasvista puolestaan ovat kasviksista kenties huonoimmat vaihtoehdot:
- Sipuli
Sipulit ovat siitä ikäviä, että niitä on hyvin hankala vältellä, sillä niitä on lisätty lähes ruokaan kuin ruokaan. Sipulit aiheuttavat monelle suolisto-ongelmia, ja ne keräävät ylimääräistä nestettä kehoosi, Sipulien syöminen voikin siis aiheuttaa monelle turvotusta ja epämukavaa oloa. - Peruna
Perunassa on paljon hyviä puolia: se on monipuolinen, helposti saatavilla ja edullinen. Ikävä kyllä perunoissa on myös huonot puolensa: niissä on valtava määrä hiilihydraatteja, ja nämä hiilarit ovat lisäksi vielä sellaisia, jotka keho pilkkoo hyvin nopeasti. Tämän seurauksena verensokerisi ja insuliinitasosi nousevat nopeasti korkealle, ja putoavat yhtä nopeasti. Tämä on samanlainen reaktio, kuin jos söisit karkkia. Perunan syönti yhdistetäänkin painon nousuun ja diabetekseen. - Munakoiso
Munakoisoa käytetään usein lihan korvikkeena, sillä se on mehevä ja lihaisan tuntuinen kasvis. Munakoiso itsessään ei ole pahimmasta päästä ravintoarvoineen, mutta isompi ongelma liittyy vihanneksen rakenteeseen. Munakoiso nimittäin imee itseensä rasvaa ja suolaa kuin sieni, ja munakoiso onkin kokkauksen jälkeen yleensä melkoinen suola- ja kaloripommi. - Maissi
Maissi ei ole pelkästään epäterveellinen, sillä siinä on paljon hyviäkin puolia. Se muun muassa sisältää rautaa, kaliumia ja B-vitamiinia. Maissin ravintosisältö nimittäin saa painon helposti kohomaan, ja lisäksi se saa verensokerin kohoamaan nopeasti, mikä saa sinut himoitsemaan lisää epäterveellistä ruokaa. Noidankehä on valmis! - Herneet
Tätä kukaan suomalainen ei haluaisi kesän kynnyksellä kuulla, sillä alkukesän tuoreet herneet ovat monen suosikki. Huonoja puolia kuitenkin löytyy, ja paljon! Herneillä on ensinnäkin sama vaikutus kuin vaikkapa perunalla ja maissilla: painosi nousee, jos syöt näitä paljon! Toisekseen: herneiden syönti voi estää proteiinien imeytymistä kehoosi. Lisäksi herneet ovat todella huono valinta kaikille, jotka kärsivät ärtyvän suolen oireyhtymästä, sillä ne saavat kehosi turpoamaan ja aiheuttavat sinulle hyvin epämukavan olon. Kaiken huipuksi herneet voivat aiheuttaa kehossasi tulehdustilan.
Kannattaakin siis miettiä ensi kerralla, mitkä kasvikset kelpuutat lautasellesi!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Mashed / Kuva: Vije Vijendranath, Unsplash
LUE MYÖS:
- Luteita voi saada muualtakin kuin hotellista – yksi helppo varotoimi voi säästää suurelta riesalta
- Miksi osa koirista on muita aggressiivisempia? Suomalaistutkimuksen tulos kääntää katseen omistajaan
- Vanhempien luona aikuinenkin voi muuttua kiukuttelevaksi teiniksi – tästä se johtuu
- Vanhempien tavallinen tapa voi lietsoa katkeruutta sisarusten välille – seuraukset voivat näkyä vielä aikuisena
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Tämä lause kuulostaa pahalta, mutta voi olla parasta, mitä parisuhteellesi tapahtuu
- Tarkkaile näitä 9 merkkiä koirassasi syksyllä – pimeys voi vaikuttaa myös lemmikkiisi
- Jos deitti sanoo näin jo ensimmäisellä tapaamisella, miettisin toisia treffejä kahdesti
- Muistisairaus voi näkyä silmissä jo ennen muistioireita – tuore tutkimus paljasti yllättävän yhteyden
- Luulitko lihoneesi kesällä? Tarkista tämä ennen kuin uskot niin
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen